Tervehdys!
Näköjään helmikuun eka päivä viimeinen päivitys ollut, no nyt on korkea aika kirjotella jotain. Tää blogi on muutenkin semmosta spontaania ajatusvirtaa enkä viitti kirjotella pakolla jotain jos ei tule inspistä, parempi olla kirjoittamatta jos ei siltä tunnu (toisaalta joku pääidea tosin pyörii jonkun aikaa mielessä ja sitten rupean kirjoittaan vaikka en tiedä tarkkaan mihin kirjoitus johtaa)
Nyt olen jonkun aikaa pohtinut minkälaista elämä on lapsen silmissä? Isänähän mun pitää samaistua lapsen tarpeisiin mahdollisimman hyvin ja mennä lapsen tasolle (huh pelottaa jo nyt mitä läppää tulee tällä kertaa) lapsen tasolle meneminen mun tapauksessa nyt ei ole kauhean ongelmallista! no joo.. leikki sikseen, no ei todellakaan sikseen, leikkiä enemmän vaan!
eka ajatus: Lapsi tutkii koko ajan jotain ja loppupeleissä ne asiat mitä se tutkii ja löytää on aika yksinkertaisia, eikö? Itse ei aina ole tajunnut kuinka uutta KAIKKI on lapselle, ja ne uudet asiat on aika perinteisiä ja tavallisia asioita: "jee löydän näkkäripaketin kaapista ja kiva päästä syömään sitä" tai "hui, valokatkaisin, napsuttelempa sitä tässä koko päivän että sulake menee" tai portaiden kiipeäminen uudestaa ja uudestaan, puistossa oleminen, jne jne, no tiedätte monet mitä se on pienen lapsen kanssa olla. Lähinnä tässä on mulla se opetus itselleni (ehkä myös jollekin muullekin) että lapsen silmin (tai lapsenmielellä) jos katottaisiin maailmaa niin sanoisin, että moni asia olisi todella paljon kiinnostavampi ja jos tajuttaisiin ne arjen hienot asiat, koska niistä se ELÄMÄ koostuu, en todellakaan nyt dissaa hienoja yksittäisiä kokemuksia, matkoja, keikoilla käyntiä tms.. lähinnä se perusarki ainakin tuo itselleni suunnattoman hyvänolon tunteen. Lapsen silmin asenteella eläminen tuo myös hyvin paljon elämän arvostusta, lapsi jotenkin nauttii joka hetkestä, on tyytyväinen loppupeleissä aika vähään, eikö? lapsen asenne on viaton, nöyrä, lapsi ei osaa miettiä liian vaikeasti monia asioita, ei osaa sekottaa päätänsä liian vaikeilla kysymyksillä (ja en nyt vihjaa että aikuisen ihmisen pitäisi olla tyhmä tai opiskelu ja tieto olisi jotenkin huono asia) no joo ehkä vihjaan siihen suuntaan, että me ei uskalleta heittäytyä lapsen lailla, viattomasti ja uskaliaasti uusien, hienojen asioiden kimppuun, aina mietitään liikaa ja sitten monesti menetetään paljon ja harmitellaan myöhemmin.
Lapsi luottaa 100% isäänsä ja äitiinsä, hän heittäytyy täysin vanhempien luottamuksen varaan, toi on jotenkin niin iso juttu mitä en osaa tajuta, että minä olen vastuussa tosta pikku tyypistä, huh! Siinä olis meilläkin paljon oppimista, ei laskemoitais koko elämää vaan elettäisiin täysillä, mitä se nyt kunkin elämässä tarkoittaa. Se, että tajuaa sen kuinka iso tehtävä itsellä on, tuntuu välillä aika pelottavaltakin, mutta typerintä olisi ruveta pelkäämään sitä lapsen kanssa olemista "miten mä nyt kasvatan ton lapsen jne" sitten mennään täysin päin metsää. Tärkeintä on nimen omaan toilailla, olla lapsen kanssa läsnä, mokailla, välillä loukataan jne jne. En rupea neuvoja lateleen (vaikka mieli tekisi) mutta lapsen kanssa loppupeleissä ei vaadita kauhean paljon, itse olen huomannut että ykkösjuttu on olla läsnä lapsen kanssa, ei tarvi keksiä aina sen kummempaa tekemistä. toinen iso juttu on huomioida lapsen "hei kato isi tässä lusikka" nyökkäillä vaan "joo, isi näkee" jne jne.. ja en halua pelkästään sanoa kuinka hyvin on mennyt lapsen kanssa, huh huh kuinka monta kertaa oon kiroillut ja suuttunut, hermot on mennyt kymmenien yöherätysten kanssa, rasvapurkit on ympäri lapsen vaatteita, ruuat lentelee, vedet lentää pitkin seiniä, väsymys on välillä sietämätön! vinyylisoitin on koko ajan tulilinjalla jne jne.. kämppä on sekaisin plaa plaa.. no joo tätä tää on, mutta päivääkään en vaihtais pois.
En voi isänä välttyä siltäkään kun tämmönen ärsyttävä luonne itelläkin välillä on kuinka paljon seuraan muiden vanhempien käyttäymistä välillä ja mukamas tiedän paremmin miten joku juttu pitäisi tehdä, mutta ei se ole mun asia todellakaan. Jokainen tyylillään kunhan lapsi voi hyvin. Mutta voisin mennä vakuuseen että kaikki vanhemmat jossain määrin seurailee muita ympärillään, moni ei vaan sitä sano ääneen (ja hyvä niin) :)
Mitäs muuta? perusarkeahan meillä on. muskaria, perhekerhoja, puistoissa hengailua jne jne.. käveleen opettelua.
joo, ei tässä muuta sen kummempaa
Jos jollakin teistä on jotain ideoita mitä voisin pohtia tässä blogissa (isyyteen liittyen ja voi toki olla jotain muutakin) niin voi heitellä ideoita ilmoille! lupaan harkita ottaa käsittelyyn :)
Markus
Näköjään helmikuun eka päivä viimeinen päivitys ollut, no nyt on korkea aika kirjotella jotain. Tää blogi on muutenkin semmosta spontaania ajatusvirtaa enkä viitti kirjotella pakolla jotain jos ei tule inspistä, parempi olla kirjoittamatta jos ei siltä tunnu (toisaalta joku pääidea tosin pyörii jonkun aikaa mielessä ja sitten rupean kirjoittaan vaikka en tiedä tarkkaan mihin kirjoitus johtaa)
Nyt olen jonkun aikaa pohtinut minkälaista elämä on lapsen silmissä? Isänähän mun pitää samaistua lapsen tarpeisiin mahdollisimman hyvin ja mennä lapsen tasolle (huh pelottaa jo nyt mitä läppää tulee tällä kertaa) lapsen tasolle meneminen mun tapauksessa nyt ei ole kauhean ongelmallista! no joo.. leikki sikseen, no ei todellakaan sikseen, leikkiä enemmän vaan!
eka ajatus: Lapsi tutkii koko ajan jotain ja loppupeleissä ne asiat mitä se tutkii ja löytää on aika yksinkertaisia, eikö? Itse ei aina ole tajunnut kuinka uutta KAIKKI on lapselle, ja ne uudet asiat on aika perinteisiä ja tavallisia asioita: "jee löydän näkkäripaketin kaapista ja kiva päästä syömään sitä" tai "hui, valokatkaisin, napsuttelempa sitä tässä koko päivän että sulake menee" tai portaiden kiipeäminen uudestaa ja uudestaan, puistossa oleminen, jne jne, no tiedätte monet mitä se on pienen lapsen kanssa olla. Lähinnä tässä on mulla se opetus itselleni (ehkä myös jollekin muullekin) että lapsen silmin (tai lapsenmielellä) jos katottaisiin maailmaa niin sanoisin, että moni asia olisi todella paljon kiinnostavampi ja jos tajuttaisiin ne arjen hienot asiat, koska niistä se ELÄMÄ koostuu, en todellakaan nyt dissaa hienoja yksittäisiä kokemuksia, matkoja, keikoilla käyntiä tms.. lähinnä se perusarki ainakin tuo itselleni suunnattoman hyvänolon tunteen. Lapsen silmin asenteella eläminen tuo myös hyvin paljon elämän arvostusta, lapsi jotenkin nauttii joka hetkestä, on tyytyväinen loppupeleissä aika vähään, eikö? lapsen asenne on viaton, nöyrä, lapsi ei osaa miettiä liian vaikeasti monia asioita, ei osaa sekottaa päätänsä liian vaikeilla kysymyksillä (ja en nyt vihjaa että aikuisen ihmisen pitäisi olla tyhmä tai opiskelu ja tieto olisi jotenkin huono asia) no joo ehkä vihjaan siihen suuntaan, että me ei uskalleta heittäytyä lapsen lailla, viattomasti ja uskaliaasti uusien, hienojen asioiden kimppuun, aina mietitään liikaa ja sitten monesti menetetään paljon ja harmitellaan myöhemmin.
Lapsi luottaa 100% isäänsä ja äitiinsä, hän heittäytyy täysin vanhempien luottamuksen varaan, toi on jotenkin niin iso juttu mitä en osaa tajuta, että minä olen vastuussa tosta pikku tyypistä, huh! Siinä olis meilläkin paljon oppimista, ei laskemoitais koko elämää vaan elettäisiin täysillä, mitä se nyt kunkin elämässä tarkoittaa. Se, että tajuaa sen kuinka iso tehtävä itsellä on, tuntuu välillä aika pelottavaltakin, mutta typerintä olisi ruveta pelkäämään sitä lapsen kanssa olemista "miten mä nyt kasvatan ton lapsen jne" sitten mennään täysin päin metsää. Tärkeintä on nimen omaan toilailla, olla lapsen kanssa läsnä, mokailla, välillä loukataan jne jne. En rupea neuvoja lateleen (vaikka mieli tekisi) mutta lapsen kanssa loppupeleissä ei vaadita kauhean paljon, itse olen huomannut että ykkösjuttu on olla läsnä lapsen kanssa, ei tarvi keksiä aina sen kummempaa tekemistä. toinen iso juttu on huomioida lapsen "hei kato isi tässä lusikka" nyökkäillä vaan "joo, isi näkee" jne jne.. ja en halua pelkästään sanoa kuinka hyvin on mennyt lapsen kanssa, huh huh kuinka monta kertaa oon kiroillut ja suuttunut, hermot on mennyt kymmenien yöherätysten kanssa, rasvapurkit on ympäri lapsen vaatteita, ruuat lentelee, vedet lentää pitkin seiniä, väsymys on välillä sietämätön! vinyylisoitin on koko ajan tulilinjalla jne jne.. kämppä on sekaisin plaa plaa.. no joo tätä tää on, mutta päivääkään en vaihtais pois.
En voi isänä välttyä siltäkään kun tämmönen ärsyttävä luonne itelläkin välillä on kuinka paljon seuraan muiden vanhempien käyttäymistä välillä ja mukamas tiedän paremmin miten joku juttu pitäisi tehdä, mutta ei se ole mun asia todellakaan. Jokainen tyylillään kunhan lapsi voi hyvin. Mutta voisin mennä vakuuseen että kaikki vanhemmat jossain määrin seurailee muita ympärillään, moni ei vaan sitä sano ääneen (ja hyvä niin) :)
Mitäs muuta? perusarkeahan meillä on. muskaria, perhekerhoja, puistoissa hengailua jne jne.. käveleen opettelua.
joo, ei tässä muuta sen kummempaa
Jos jollakin teistä on jotain ideoita mitä voisin pohtia tässä blogissa (isyyteen liittyen ja voi toki olla jotain muutakin) niin voi heitellä ideoita ilmoille! lupaan harkita ottaa käsittelyyn :)
Markus
