Kaka i blöja..

Muutoksen tuulet ovat täällä mutta haju pysyy samana!

Oon pohtinut taas pienillä, vajavaisilla aivoillani sanaa MUUTOS. Olen hyvin nostalginen ihminen (mitä olen tainut toistella täällä blogissa aika monta kertaa jo) ja edessä häämöttää itselläni taas jonkinlainen muutos elämässä, itseasiassa aika isokin muutos. Olen tässä vihjaillutkin asiasta paljon eli jään kotia 19.11 eteenpäin hieman yli 13 kuukaudeksi tyttären kanssa. Mä olen tietenkin aika innoissani mutta toistaakseni itseäni niin tottakai nostalgiset tunteet tulee pintaan kun tällä hetkellä on yksi vuoro enään jäljellä töissä... niinkuin olen aiemmin kehunut, että mulla on aika omalaatuinen työpaikka ja vielä omalaatuisimmat työkaverit joten lähtö töistä on senkin takia hankalempaa, toista se olis jos työpaikka olis painajainen ja maailman synkin paikka niin sitähän olis into piukeena lähdössä pois!  Nostalgiseksi ton työpaikan tekee myös se kun valmistuin lähihoitajaksi 2003 joulukuussa niin tää mun nykytyö oli mun eka paikka missä rupesin hommia tekemään (monen muun sijaispaikan lisäksi) niinku olen töissä aina letkauttanut "olen vanhin ja kokenein täällä" niin ihan tonkin takia on ihan mukavaa (ja terveellistä)vaihtelua päästä tyttären kanssa viettämään vuodeksi laatuaikaa, muutos tekee varmasti hyvää!

No joo se siitä tylsästä alkujuonnosta. Muutos tekee ihmisille hyvää, en nyt mene sen enempää näihin perus juttuihin, terveysasiat, ruokavalion muuttaminen, kohtuukäyttö erinäisissä paheissa plaa plaa, kyllä te ne kaikki jutut tiiätte. Oon sitä mieltä, että tietyt asiat on hyvä pitää ennallaan jos on kokenut ne hyväksi, meinaan ihan perusrutiineja: säännöllinen aamupala, urheilu, pikku elämän rutiinit, ne pitää pääkopan kunnossa ja ehkä kropankin. Mitähän mä yritän tässä selittää? nyt menee tylsäksi :) hm.. mikäs se mun punainen lanka nyt olikaan?

Niin ehkä jos omalta kohdaltani mietin, niin juutun monesti semmosiin huonoihin rutiineihin mitä en monesti suostu muuttamaan, ehkä on kyse pääosin asennemuutoksesta... oon aiemmin puhunut negatiivisuudesta.. on muuten edelleen erittäin vaikea muuttaa asennetta ja ruveta ajattelemaan positiivisesti! on vaan edelleen niin järkyttävän vaikea muuttaa asennettaan ja suhtautumista muihin ihmisiin ja heidän tekemisiinsä. Niinku eilen Sarasvuossa se amerikan suurlähettiläs sano jotenkin näin: "you Finnish people love your misery" kyllähän tän jokainen meistä tiedostaa? Ja en nyt rupea olemaan tekopyhä tässä asiassa, faktahan on, että monilla menee liian useasti päin persettä moni asia niin vaikeahan siinä on hymysuin olla? mutta ehkä tässä puhun semmosista "ei niin vakavista" asioista missä voitaisiin tehdä asennemuutos positiivisempaan suuntaan, semmosta ihan turhaa kurjuuden ylistämistä ja valittelua minkä ite tiedostaa ja minkä voisi ite muuttaa mutta ei vaan jaksa tai ei huvita. Sen voin sanoa, että lapsen saaminen on vaikuttanut mun asenteisiin tosi paljon! lapsen kanssa oleminen on mulle jonkinlaista "aivot narikkaan terapiaa" oon huomannut, että olen paljon iloisempi ja elämänmyönteisempi enkä jaksa stressata enään läheskään niin paljon turhista asioista.

No joo, ei tästä tullut ihan niin oivallista, filosofista, älykästä pohdintaa mitä ajattelin, no ei se nyt ole mahdollistakaan mun luonteella ja oppimäärällä! oon ite kuitenkin tämmönen perus juntti kuka pohtii aika maanläheisesti elämän pieniä ja isoja asioita, epäkohtia, luonnollisia ja yliluonnollisiakin asioita.. nyt ei ollut ihan tää mun "flow" oikeilla taajuuksilla, no antaa mennä. Mulla on monesti aikaraja missä ajassa tää pitää aina kirjottaa (max 15-20min)

Respekt!

Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni. 
10. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne

Kunnioitus! Huh, siinäpä vasta sana?

Mä olen pohtinut paljon tota sanaa kunnioitus ja jos yritän olla asiallinen ja rakentava tällä kertaa ja tän aiheen kanssa menee helposti syyllistämiseksi vaikka sitä en halua (liha haluaa mitä haluaa), niin aloitetaan kiltimmästä päästä, eli mulla toi kunnioitus sanan pohtiminen kumpuaa ihan omasta avioliitosta koska liian usein huomaan kuinka rumasti ja töksähtelevästi mä puhun vaimolle ja monesti ihan syyttä koska mä olen "väsynyt, en oo saannut nukuttua, mua ärsyttää ja puran nyt suhun ärsytyksen" jne jne jne.. tottakai on luonnollista riidellä välillä, kinata ja siinä sivussa tulee tottakai sanottua rumasti toiselle, en mä nyt sitä tässä meinaa, vaan lähinnä semmosta ihan turhaa napinaa ja vihamielisyyttä mille ei ole edes syytä monesti, välillä tuntuu että ollaan tässä taloudessa ihan eri puolilla, ihan kuin oltais joku jalkapallomatsin pahimmat vastustajat vaikka meidän pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja kunnioittaa toisiamme? Tähän asiaan on pitänyt oikein harjoitella, mutta tulee kyllä hyvä fiilis kun huomaa että puhetyyli ja asenne on muuttunut..

Ettei tää menisi ällöttäväksi avioliittoblogiksi niin aasinsiltana voi hypätä ihan ystävien ja kaverien kunnioitukseen (nyt mennään vaaralliselle alueelle) Tähän vois ankeasti vetää esim facebookin helppouden olla tyly, epäkohtelias, epäkunnioittava koska on helppo istua mukavasti tietokoneen takana ja kirjoitella impulsiivisesti vaikka mitä sattuu mutta kuinka moni kehtaisi sanoa samat tylyt jutut päin naamaa? No ehkä jotkut, mutta voisin veikata ettei kaikki.  Äh, tää on niin vaikea aihe itelle.. missä menee se raja että osan jutuista voi laittaa ihmisten persoonallisuuden ja erilaisuuden piikkiin? Meinaan siis sitä jos tuntuu siltä että kunnioitus on kateissa monesti? äh mitä mä sekoilen, eiku nyt mä keksein sen! Mitä vaaditaan hyvän ystävyyden ja kaveruuden ylläpitämiseksi? Kunnioitus! Ja eiköhän me aikuiset ihmiset tiedetä mitä ne asiat on mitkä ylläpitää ystävyyden? Pelkäsin että mun pitää ruveta luettelemaan kaikenlaisia ikäviä asioita tähän, mutta joo, ei tarvinnut..

No joo tää ehkä vähän liippaa läheltä tota "viha" blogin aihetta, mutta ehkä kuitenkin hieman eri näkökulmasta..  no siis mun pointti oli se, että kunnioitus on tärkeä asia vaikka ei aina oltaistaan keskenämme kaikista asioista samaa mieltä ja jopa monesti vaikka kuinka eri mieltä, mutta uskon siihen että erilaiset ihmiset pärjää keskenään kunhan vain löytävät kunnioituksen hienon tien, eikös?

"Olen eri mieltä kanssasi mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa mielipiteesi" erittäin vahva lause, mutta ei se nyt ihan niin vaikea ole? jos vähän yrittää :)

Maailma olis niin paljon parempi paikka jos me kunnioitettaisiin toisiamme pikkasen enemmän.. mutta helpommin sanottu kuin tehty..

Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.

18. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. 

Ikävä

En ole rajoittanut missään vaiheessa tätä blogia kauheasti ja kirjoittelen kieliopillisesti(miks mä selitän tätäkin asiaa varmaan tuhannen kerran? häpeän varmaan sitä että olen paska kirjoittaja ja en osaa kielioppia?) varmaan ihan miten sattuu ja kirjoitan yleensä nää tekstit about 10-15 minuutissa ja tajunnanvirrassa sen kummemmin miettimättä. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että jotenkin aliarvioisin tämän blogin kymmeniä tuhansia lukijoita, päinvastoin, positiivista jos joku jaksaa lukea! Ja huumoria pitää olla aina hieman seassa ja pikkuriikkisen provosointia..

Olen yksin kotona nyt 5 päivää ja ajattelin kirjoittaa ikävästä (tietenkin) vaimo ja tytär lähtivät tapaamaan vaimon siskoa ulkomaille. Varmaan niinkuin perus vanhemmille ketkä joutuvat olemaan erossa lapsestaan niin tottakai itsellenikin tuli itku puseroon kun omat tytöt lähti ja jätti iskän tänne tekemään kaikenmoisia pahuuksia. Vaimoa toki tulee ikävä, mutta ihan näin inhimillisesti niin kyllä ikävä tytärtä kohtaan on ISO! No onneksi on skype minkä kanssa voi puhua päivittäin. Se on kumma miten mieli on jotenkin niin kummallinen "muistaako tytär mua kun ne tulee takaisin" "vierastaako se mua" jne jne.. kai se on osittain semmosta lapsellista pelkoa (minkä kyllä ihan tiedostan) mutta äsken kun näki tyttären tietokoneen ruudussa skypen kautta, niin enköhän mä sillä pärjää tän päivän. Ja olen mä ollut ihan täysin itsekäskin (niinkuin pitääkin nyt kun olen yksin ja aikaa on) nyt kun olen yksin niin eilen järkkäsin makkispekkisillan kavereille ja katottiin leffaa ja muutenkin olen täyttänyt päivät suht hyvin täyteen toiminnalla.

Ikävä on muutenkin hassu tunne, itellä se liittyy aika paljon nostalgiaan myös, haikailee tiettyjä vanhoja hetkiä ja tilanteita, tiettyjä ihmisiä ketä ei enään näe tilanteesta riippuen, osa tietenkin on ihan osa historiaa ja eivät tule takaisin ja sehän siinä onkin varmaan tärkeintä, että osaa nauttia niistä vanhoista hetkistä mielessään. Sairaalloista nostalgiaakin vastaan olen myös monesti joutunut taistelemaan ja tajuamaan että jotkut asiat on tervettä jättää menneisyyteen ja sen kummemmin ikävöidä niitä.. ja elää tässä hetkessä. On muuten välillä aika vaikea elää tässä hetkessä koska menneet asiat painaa mielen koko ajan matalaksi? Itelle käy monesti noin..

Mulla on jotain 3 viikkoa töitä enään jäljellä ennenkuin jään kotia 13 kuukaudeksi tyttären kanssa.. ikävästä puheenollen, tulee kyllä varmasti ikävä työkavereita. Voisin veikata, että tommosta työporukkaa ei monesta työpaikasta löydy, on joustoa työvuoroissa ja huumoria ei puutu koskaan työpäivästä ja jutut on mitä hullumpia ja kerroinko että työkaverit on kaikki naisia? ja keski-ikä on jotain 25? Ei valittamista ;) ole siinä sitten asiallinen, vanha, partanen perheeniskä! ;) No joo... taas lähtee lapasesta.. sori!  joudun tosin tekemään jonkun verran sijaisuuksia ens vuonna että talous ei ihan romahda ja mielellään toki omaan työpaikkaan tekisin niitä, tai sitten voisin ehtiä jonkun uuden sijaispaikan... olen miettinyt opiskeluakin.. mutta siitä ehkä joku toinen kerta..

Ai luenko mä näitä tekstejä koskaan ja tarkastelen mitä on tullut kirjoiteltua? No yleensä siinä vaiheessa kun nää on jo netissä. Järkevää? ei ehkä aina..

Rakastakaa vihamiehiänne..

Heräsin tänä aamuna ja ensimmäisenä oli mielessä "mä haluan mennä tänään syömään silakkamarkkinoille kalaa" "ai niin siellä on se mun yks vanha yläaste kaveri myymässä ruokaa, saan ehkä pienen alennuksen"

Kierreltiin sitten perus kojut läpi ja osteltiin jotain leivoksia ja mausteita yms mitä tuolta nyt yleensäkin ostetaan ja nälkä rupesi kurnimaan jo todella kovasti vatsanpohjaa ja rupesin väijymään että missäs se vanhan koulukaverini koju olikaan? (olin 3päivää aiemmin jo käynyt silakkamarkkinoilla ja spotannut kaverin kojun) mutta ilmeisesti olin kerran kävellyt jo sen ohi ja palasin takasinpäin ja sitten löysin sen onneksi ja tilasin sitten ruokaa siinä ja syötiin perheen kanssa kaikessa rauhassa (ja sain toki hieman "sä saat toki alennusta ku olit mun koulukaveri yläasteella") ja sitten kun oltiin lähtemässä siitä ja jatkamassa matkaa niin tää mun vanha koulukaveri tulee mun viereen ja sanoo "Markus mä pyydän anteeksi niitä typeriä juttuja mitä tein ja sanoin sulle silloin yläasteella, oon tosi pahoillani" Mulla tottakai nousi tunteet pintaan hieman ja olin tosi yllättynyt tästä hetkestä ja niistä sanoista ja vastasin "tottakai saat anteeksi, en edes kunnolla enään muistanut niitä juttuja" ja löin olalle kaveria ja hymyilin. Noistakin hetkistä on aikaa, olin tosiaan ylästeella 1993-1996 vuosina. Silloin aikoinaan tottakai tunteet olivat hieman erilaiset kuin nyt vuonna 2013.

Lähdettiin kävelemään pois ja tunsin ihan suunnatonta iloa vanhan koulukaverini puolesta. Tunsin jotenkin että, taakka oli häipynyt pois tän kaverin harteilta (ja sydämeltä) oon fiilistellyt tätä hetkeä koko päivän hymyissä suin. Ei tämmöstä tapahdu ihan joka päivä?

Pakko hieman Jeesustella nyt. En ole tykännyt ihan hirveesti allaolevasta raamatunpaikasta (tai olen mä sen ymmärtänyt, mutta tunnetasolla hieman vaikeampi toteuttaa, niinkuin on varmasti monelle muullekin ihmiselle kuka kantaa vihaa sydämessään jotain kohtaan, tai maailmaa kohtaan, tai Jumalaa kohtaan jne jne... )

Nyt se jotenkin kolahti ja lujaa...

Rakastakaa vihamiehiänne

38 "Teille on opetettu: 'Silmä silmästä, hammas hampaasta.' 39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. 40 Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. 41  Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan* matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.42 Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.

43 "Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. 46  Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin? 47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on?

VIHA!

No aika raflaava otsikko ja ei nyt ihan omat tunteet ole tolle tasolle päässeet (ehkä jossain tietyissä shokeeraavissa uutisotsikoissa) ja ehkä joskus menneisyydessä tapahtuneissa asioissa vois kutsua vihaksi sitä tunnetta mitä olen kokenut. Ehkä enemmänkin tunteet mitkä on pyörinyt mielessä viime aikoina on tuohtumus, ärsytys ja negatiivisuus siihen perävaunuksi perään.

Mut tunnetaan pääosin positiivisena ja sosiaalisena kaverina? ja joo, sitähän pääosin olenkin, mutta ikäväkseni olen kyllä liian usein huomannut tuntevani voimakkaita ärsytyksen ja tuohtumuksen tunteita minkä jälkiseurauksena on monesti äärimmäisen ärsyttävä ja tunkkainen negatiivisuuden tunne. Ja nyt ei saa ymmärtää väärin etteikö saisi suuttua ja tuohtua joskus ja olla negatiivinen, tottakai saa! Nyt lähinnä pohdin oman elämäni TURHIA tunnereaktioita mitkä on vaan kertakaikkiaan ihan turhia mutta lankean niihin ihan liian usein ja teen vaan itelleni hallaa ja kulutan energiaa ihan turhaan.

Monesti nää tunteet liittyy ihmisten erilaisuuteen, eli liian useasti ärsyynnyn jos joku asia ei mene niinkuin on sovittu, joku ei pidä lupaustaan, ei vastaa viesteihin, tekee jotain typerää (mun näkökulmasta) ja pääosin kaikki nää jutut liittyy vaan pelkästään siihen, että me ihmiset ollaan niin erilaisia ja toimivat omalla persoonallaan arjessa ja monesti se ei mene oman käyttäytymisen kanssa yhteen ja tää on just se ydin mikä mun pitäisi tajuta, että ei ihminen pahaa tarkoita jos joskus tekee semmoista mikä mun silmissä ei ole kunnioitettavaa ja oikein. Toki pitää olla joku itsekunnioutus ettei anna toisten talloa päällensä. Eli meinaan että jos ärsyttää ja tuohdun jostain asiasta niin pitäisi yrittää ottaa se asia rennommin eikä stressata niin paljon.

Mun on oikeasti pitänyt treenata aika paljon sitä etten ärsyynny eri asioista liikaa. Positiivisuus on äärimmäisen vaikea asia pitää yllä! Huh huh. Kyllähän me kaikki se tiedetään, että on mukava jauhaa paskaa, puhua negatiivisista asioista, velloa "voi kun olen niin väärinymmärretty ja mua on kohdeltu paskasti" tunteissa, ja vaikka kaikki sitä ei myönnä, niin näistä asioista saa voimaa, mutta omalla kohdallani se on ollut vääränlaista voimaa mikä näännyttää vaan itseäni ja sieluani. Tää on varmaan aika perusläppää mitä oon kirjoittanut, mutta itse joudun paljon pohtimaan tätä asiaa. Haluaisin olla positiivisempi mutta se on vaan niin vaikeaa välillä.

Pitäis vaan osata ottaa rennommin ja antaa niiden ärsyttävien asioiden olla ja ohittaa ne ja hyväksyä, että me ollaan kaikki erilaisia ja toimitaan eri tavalla tässä elämässä ja se pitäisi yrittää nähdä pelkästään rikkautena? Ihan semmonenkin pieni esimerkki: olen LIIKENNEPOLIISI ja autolla ajaessa näen kun joku törppö ajaa hieman miten sattuu ja esim jos olen pyörällä liikenteessä ja tulen suojatielle niin monesti olen niin tyhmä että menen tahallaan siihen suojatielle jos koen että tulevan auton on väistettävä mua koska olen suojatiellä (tottahan se on että monet autoilijat on aika itsekkäitä) mutta olen mäkin aika imbesilli että vaarannan oman turvallisuuteni tyhmyyden ja tuohtumukseni takia?

Esimerkkejä on kymmeniä mistä tuohdun, mutta en jaksa alkaa eritellä niitä tähän koska se taas taistelee tätä koko otsikkoa vastaan! :) ja tulen taas tyytyväiseksi negatiivisuudellani jos rupean listaamaan epäkohtia ja se taas ei palvele ollenkaan taas mua ja pyrkimystäni positiivisuuteen :) Ja haluan nyt alleviita jos joku sattuu lukemaan tätä, että nää pohdinnat on pelkästään omasta elämästäni enkä ole todellakaan käyttänyt ketään esimerkkinä.

Tän blogin nimi on isä-mylliksen jorinat ja pääosin laitoin tän sen takia nettiin että kerron isänä olemisesta kun sain tyttären tammikuussa, mutta hieman välillä kirjoittelen mitä päähän sattuu tulemaan.. ja kyllähän tää sillai liittyy isänä olemiseen, että en halua näyttää tyttärelleni olevani joku ihme mököttäjä ja negatiivisuuden suurkuluttaja, vaikka tottakai tyttären pitää nähdä aitoja suuttumuksen tunteitakin välillä ja tunne-elämän eri kirjoa? vai? ei sekään nyt ihan tervettä ole jos aina vaan hymyillään ja padotaan kaikki huonot fiilikset sisälle ja sitten pamahtaa oikein olan takaa ja ei sekään ole hyvä...

Heii... On niin helppoo olla onnellinen
Heii... Ja tyytyy siihen mitä on

Jos olen tulkinnut ton Uusivirran piisin oikein, niin tossa on aika iso viisaus. Nautitaan niistä pienistä ilon hetkistä  pikku asioista eikä aina vaan haluata lisää ja lisää ja lisää.. ja siitä mitä hyvää jo on, on vaan niin helppo olla negatiivinen ja velloa ja nauttia paskoista jutuista ja nähdä pelkkiä epäkohtia koko ajan elämässä, ihmiset on mitä on, tekee typeryyksiä ja sanoo vääriä juttuja, mut niin se vaan menee ja tulee menemään. 

Niinku vaimo tossa sanoi "on vaikea päästä irti siitä negatiivisuuden aiheuttamasta tyydytyksen tunteesta" huh mikä viisaus! 

Isä Myllis palaa..

Moi!

En ole paljoa blogia kirjoitellut viime aikoina, näyttäisi olevan tän vuoden maaliskuulta viimeinen kirjoitus. Ai että miksi en? No aikaa ei ole ehkä ollut niin paljon työn, perhe-elämän ja musiikin lomassa, tai no olis mulla varmaan aikaa ollut kirjoitella mutta ei ole ollut kauheasti fiilistä ja olen pohtinut myös sitä, että mitä kannattaisi edes kertoa näin julkisesti omasta elämästä?

Nyt tuli taas ajankohtaiseksi ruveta kirjoittelemaan kun isäkuukausi häämöttää (joulukuu) ja tammikuussa meinaan jäädä hoitovapaalle vuodeksi kun vaimo palaa takaisin töihin. Olen kyllä aika innoissani jäämässä kotiin tyttären kanssa (13 kuukautta!!) Tottakai tulee ikävä omaa työtä ja rakkaita työkavereita (näin rentoa työtä ja työporukkaa harvoin löytää mistään) Toisaalta olen aika kauan tän alan töitä tehnytkin jo, oikeastaan jo vuodesta 1999 kun sivarissa olin Kokkolassa kehitysvammaisten hoitokodissa. Tähän nykyiseen työpaikkaan tulin jo ekan kerran sijaisuuksia tekemään vuonna 2004 (tässä välissä olen kerinnyt olla aika monessa eri paikassa hommissa enennkuin 2009 sain viran täältä)

Mennyt vajaa puoli vuotta on mennyt todella nopeasti tyttären johtaessa arkea aika huolella, hienoa on ollut sanotaanko 99prosenttisesti. Eipä sitä tiennyt ennenkuin se lapsi tuli perheeseen kuinka paljon iloa se tuo arkeen. Onhan monien asioiden hoitaminen lapsen saamisen jälkeen tietenkin hankaloitunut arjessa, varsinkin kun omat musiikkijutut vie aika paljon aikaa ja käyn töissä ja pitää kuitenkin vuorotella lapsenvahtina olemisessa että vaimokin pääsee tekemään omia harrastuksiaan ( oi jalo minä!) ;) Mutta päivääkään en vaihtaisi pois lapsen kanssa olemisesta! Jos hankit lapsen niin tottakai lapsen etu on tärkein. Se on asia erikseen tietenkin minkälaisen asenteen ottaa lapsen hoitamiseen, tekisi mieli hieman provosoida joillakin jutuilla, mutta antaa asian olla, tiedätte mitä meinaan tolla asenteella.

Pitää hieman pohtia mistä näkökulmasta rupean kirjoittelemaan tyttären kanssa kotona olemisesta vai jaksanko kirjoitella ollenkaan? (tai kerkeänkö edes) Se klassinen "en nuku tarpeeksi kun on lapsi kotona" lause on kyllä aina silloin tällöin tullut suht ajankohtaiseksi meidän perheessä (työkaverit saa kärsiä siitä) mutta onneksi tytär on ollut aika helppo tapaus (toivottavasti ei ole vanhempana) eli on antanut armoa vanhemmille nukkumalla ja syömällä hyvin ja on kaiken lisäksi todella koominen ja hapokas tapaus

Jeps, ei kai tässä sen kummempaa...

Antsa

Osa 21 (Christ is risen! End is nigh)

Näin pääsiäisen kunniaksi voisin taas kirjoitella hieman blogia, eli hyvää pääsiäistä kaikille!

5.3 tainut kirjoittaa edellisen kerran, no laatu (paska) korvaa määrän vai mites se meni. Meidän arki menee eteenpäin mukavasti vauvan kanssa, tytär kasvaa pituutta kovasti ja painoa on tullut lisää. 2kuukauden iässä luvut oli 62/6,2 eli kunnon tyttö tulossa, antaa satikutia paskoille poikaystäväehdokkaille :) Paraikaa kun kirjoittelen tätä niin tyttö nukkuu tossa mun sylissä tyytyväisenä ja mä naputtelen yhdellä sormella tekstiä ja taustalla soi Denverin kantri (Slim cessna) Mä heräsin tänään jo klo 06.30 tai no en olisi herännyt mutta tyttö halusi herätä ja vaihdettiin vaippa ja mentiin alakertaan leikkimään, no tunnin jaksoi leikkiä ja sitten simahti ja veikkaan, että about kohta tyyppi herää ja sillä on nälkä! Niin ja minä JALO mies jätin vaimon nukkumaan! No ei vaitiskaan kyllä se on niin, että mies tekee myös osansa vauvanhoidossa ja näin se pitää ollakin, no joskus jotkut äidit ei anna isien osallistua mihinkään, syitä en tiedä? tai no ehkä tiedän tai ainakin luulen jotain syitä tietäväni..

Mukavaa on ollut viime aikoina huomata kun tytär on ruvennut hymyilemään ja jokeltelemaan ja ottaa selkeesti kontaktia (ainakin leluihin) ja kauhia heilumaan jo! Kiva nähdä kehitystä. Oon ollut suht alusta saakka vauvan kanssa kahdestaan kotona joitakin aikoja, viikko sitten oli pisin aika kun vaimo lähti neljän aikaan viettämään tyttöjen iltaa ja tuli takaisin joskus yöllä yhden aikaan (kävi toki kerran kymmenen aikoihin imettämässä ja jatkoi iltaa) No ihan hyvin se meni kun tytär juo onneksi tuttipullosta aina silloin kun vaimo on pidemmän aikaa pois. Leikittiin, nukuttiin ja oksenneltiin ja kuunneltiin musaa siinä illan aikana ja toki hieman itkettiin ja välillä hieman enemmänkin ja myönnetään, että hieman avuton olo meinas välillä tulla, mutta selvittiin kuitenkin.

Kyllähän tämä isänä olo päivä päivältä tulee hienommaksi ja en kehtaa myöntää sitäkin, että kyllä se keskittyminen lapsen kanssa olemiseen on välillä vaikeaa, mutta ite oon huomannut, että siihen pitää (saa) opetella vaan olemalla lapsen kanssa ja viettämään aikaa ja parhaimmillaan se oleminen lapsen kanssa on parasta kyllä mitä maailmassa on! Varsinkin aamuhetket (niinkuin tänään) on hienoja kun leikkii ja katsoo lasta siinä hymyilemässä ja fiilistelee ja tirauttaa jopa pienen kyyneleen, hieno fiilis! ei se helppoa aina ole kun on tottunut omiin rutiineihin, pysty aiemmin soitteleen ja kuunteleen musaa ja kahtomaan leffoja ja sarjoja niin paljon ja milloin huvitti, nyt se on hieman hankalempaa ja pitää aikatauluttaa meininkejä ja siihen vielä päivätyö päälle ja mun bändien treenit ja keikat, mutta kyllä sen pystyy klaaraamaan kun ottaa vaan oikean asenteen. Kerkeää jopa siinä sivussa käydä kahvilla kavereiden kanssa. Mutta kuitenkin haluan painottaa, että lapsen etu kuitenkin on se tärkein ja ei se ole mikään "yks pikku juttu tossa sivussa" vaikka se nyt siltä ehkä näyttääkin kun kirjoitan tässä tätä blogia.

Äitejä on pakko kehua kyllä maasta taivaaseen koska se aika ja energia mitä äidit joutuu lapseen laittamaan on ISO! Ei sitä jotenkin tajunnut aiemmin totakaan pointtia oikein kunnolla ennenkuin lapsi syntyi. Mä tosiaan joulukuussa meinaan jäädä kotia vuodeksi tyttären kanssa, tai voi olla että menee tammikuun (2013) puolelle. Odotan innolla sitä aikaa ja tottakai se jännittääkin aika paljon, että miten sitä selviää? Mutta lapsi on kerran lapsi niin siitä pitää kyllä nauttia niin paljon kuin pystyy!

Jeps, mutta eipä tässä sen kummempaa ole tällä kertaa. Kysymyksiä? :) Koitetaan pärjäillä. Meen kahville...

Isä-Myllis

Osa 20

On vierähtänyt taas hieman aikaa tän kirjoittamisesta (2viikkoa) mutta päätin, että kirjoittelen tätä aina fiiliksen mukaan. Tytär on tänään 7viikkoa, aika rientää kyllä!

En olen sen kummempia havaintoja tehnyt viime kirjoittamisen jälkeen, paitsi hieman on hymyilyä ruvennut tulemaan vauvalla tai oikeastaan aika paljonkin mikä on kivaa! ja on toi pötkö tainut kasvaa aika paljon ja ehkä pituuttakin on tullut?

Puhuin tunnetiloista viime kerralla ja se täytyy kyllä mainita kun olin viime viikonloppuna keikalla Uhrijuhlan kanssa Jyväskylässä ja Joensuussa (ajoa tuli pitkästi päälle 1000km) niin iltaisin nukkumaan mennessä oli pakko selailla mun puhelimesta tyttären kuvia ja fiilistellä kuinka ikävä oli ja taisi siinä itkukin tirahtaa... ihmeellisiä asioita toi lapsi saa aikaan! Eli vaikka kiva oli keikkareissulla olla niin kyllä kova ikävä kotia vaimon ja tyttären luo ja nyt tajuan sen kun isät ja äidit aina hokee "kyllä on ikävä lapsia" ja varsinkin kun tytär on näin nuori vasta.

Myönnetään, että vaikka kuinka ihana toi tyttö onkin niin kyllähän hän on nykyään SE kuka meidän arkea määräilee :) Mutta osittain se pitää niin ollakin tai ei edes osittain vaan kokonaan! Jos lapsen hankkii niin kyllä lasta on sitten oltava valmis hoitamaan ja antamaan huomiota. Ikävä kahtoa jotain perheitä ketkä ei selkeästi jaksa edes olla lapsen kanssa vaan enemmänkin se lapsi on rasite heille. Mutta ei se lapsi nyt ihan kokonaan ole sitä vanhaa arkea meiltä vienyt pois. No ihan perusjuttuja mitkä on muuttunut esimerkiksi meidän iltahetket: ennen tehtiin ihan rennosti iltapalaa ja voitiin kattoa 2-3 jaksoa jotain hyvää sarjaa, mutta eipä voi enään tai oikeastaan ei edes viittitä kun vauva kattoo suoraan silmiin ja haluaa huomiota niin eihän sitä oikein voi vaan yrittää hyssytellä tai yrittää nukuttaa tyyliin "oleppas hiljaa kun äiti ja isä viettää laatuaikaa" tai tokihan lapsen voi opettaa "hiljaiseksi" istuttamalla sitteriin koko ajan pienestä pitäen niin saa sitä omaa aikaa, mutta ei ole kyllä ihan tervettä? passiivinen lapsi kuka istuu koko ajan sitterissä ja ei pidä elämää ja on oppinut ettei hänen kanssaan leikitä ja touhuta ei ole ihan terve tapa, vai? no jokainen tyylillään. Tottakai sitten kun lapsi on nukahtanut niin voi puuhata ja touhuta niitä omia juttuja (nää jutut on varmaan kaikille vanhemmille ihan selviä juttuja mutta ei itelle kun olen tuore isä)

Mutta kyllä toi lapsi on pääosin tuonut niin paljon arkeen semmosta muutosta mitä kaivattiinkin ja ILOA ennen kaikkea! Mekin ollaan oltu vaimon kanssa jo kohta 11 vuotta yhdessä joten kyllä siinä vaiheessa toisten pärstää on kerinnyt jo kahtoa joku tovi, että uusi naama talossa oli ihan kaivattu :) Olen tunnetusti kova provosoimaan ja jopa arvostelemaan muiden elämää ja kasvatusta, mutta oon pyrkinyt pois siitä koska jokainen hoitaa lapsensa ihan sillä tavalla kuin on parhaaksi havainnut. Toki lapsen hyvinvointi on aina tärkeintä ja jos laiminlyöntiä havaitsee niin siinä vaiheessa on puututtava ulkopuolisten peliin.

Joo, mutta ei sen kummempaa ole tällä kertaa.. Isyys on hieno asia! :)

Kirjotin tänkin tekstin aikamoisessa väsymystilassa (töissä tauolla nyt aamulla) joten läppä on yhtä huonosti kirjoitettua kuin yleensäkin. 

AntsaPolso

Osa 19

Maanantaina kirjoitin viimeksi tätä blogia ja tässä viikon aikana olen pohtinut, että jaksanko edes jatkaa kirjoittamista kun rupesin hiukan tutkailemaan mun kirjoituksia ja rupesi ärsyttämään kuinka huono olen kirjoittamaan ja menin kirjoituksissa ehkä hiukan ohi sen pääidean mikä mulla oli alunperin eli: "Isän näkökulmaa lapsen kanssa". Eli kirjoittelin ihan liikaa perus arkijuttuja ja menin turhiin yksityiskohtiin. Toisaalta olen ottanut sen linjan, että en sensuroi oikeastaan mitään ja annan jutun lentää vaikka olisi huonoakin juttua (sitähän mulla on koko ajan)

No yritetään lähteä uudella meiningillä liikenteeseen! Tai sitten lopetan koko homman! :) Kirjoitan fiiliksen mukaan.

Uusi tunnetila? Olen miettinyt, että miten mun tunteet lasta kohtaan lähtee muokkautumaan kun menen esimerkiksi uudestaan töihin ja lähden keikkareissulle tai olen bänditreeneissä pitkiä aikoja (niinkuin tänä viikonloppuna oli la ja su päivinä pitkät Callistotreenit heti työpäivän päätteeksi) Kuinka paha ikävä mulla tulee tyttöä? Olin kuitenkin yli 3 viikkoa putkeen yötä päivää vaimon ja lapsen kanssa rakentamassa uutta arkea ja oppihan siinäkin ajassa paljon ja varsinkin kiintymään tyttöön. Tottakai se tunne on tuttu kun tietää rakastavansa esimerkiksi vaimoa tms.. sukulaista mutta tämä uusi tunnetila lasta kohtaan on ihmeellistä! Tajusin sen vasta eilen kunnolla kun olin aamuvuorossa ja menin suoraan pitkiin Callisto treeneihin ja tulin vasta myöhään kotia ja ajoin täysillä kotia kohti kun en malttanut olla nahoissani kun halusin päästä ottamaan lapsen syliini ja hengailla sen (hän) kanssa. Ei mun tarvi varmaan selittää tätä tunnetta enempää, te ketkä olette isiä ja äitejä tiedätte mistä puhun. Itse en voinut kuvitella tätä tunnetta ennenkuin tulin isäksi.

Huomenna tytär on jo 5viikkoa, huh kuinka aika lentää! By the way tytöllä on aika paha akneongelma (jotain hormoninäppyjä) Kiinnostaa varmaan kaikkia? :) Tekisi mieli nyppiä niitä kynnellä, mutta ehkä jätän kuitenkin väliin. Ensimmäiset hymyt on EHKÄ tulleet jo, tosta asiasta ei voi olla ihan varma? Kyllä me vaimon kanssa halutaan uskoa, että se hymyilee jo ;)

Arkiaskareet on kyllä hiukan menneet hankalemmaksi (naurakaa pois vaan) :) No enhän mä tyhmä ole, että olisin kuvitellut, että voin jatkaa arkeani just sillai kun aiemminkin. Eipä sitä kitaraa soitella kotona enään ihan niin paljon kuin ennen, eikä koneella olla ihan niin paljon kuin ennen. Vireystaso on hiukan matalempi ihan selkeästi vaikken joudukaan herätä yöllä enään kun olen töissä nyt, mutta herään kuitenkin välillä yöllä vaikka tulpat onkin päässä. En mä tulppia silloin pidä kun menen esim iltavuoroon tai on vapaapäivä seuraavana päivänä.

Olen hiukan miettinyt erilaisia lastenkasvatusmenetelmiä tässä, mutta se on jo eri juttu ja pohdin sitä vaikka seuraavalla kerralla. Nämä jutut on aika kutkuttavia ja jopa aika provosoivia ja ajatuksia herättäviä (pitää varoa ettei ota esimerkkitapaukseksi ketään tuttuja tms etten saa vihoja niskaan)

 Markus

Osa 18

Tänään tytär täyttää 4 viikkoa! Aika rientää. Tosiaan näyttää siltä, että en kerkeä/jaksa kirjoitella tätä blogia joka päivä, koska edellisen kerran kirjoittelin perjantaiaamuna töistä tätä, tai sitten ei vaan ole mitään järkevää kirjoitettavaa (eihän mulla koskaan ole)

Puhutaanko nössöistä jutuista? Ok, jouduttiin myöntymään vaimon kanssa TUTTIIN tossa pari kolme päivää sitten. On sen verran tullut iltakitinää ja ajateltiin sitten kokeilla ja aluksihan se oli hieman outoa tytölle mutta pikkuhiljaa se tottui siihen, mutta yöksi ei todellakaan meinata totuttaa tuttia (eikä ole kyllä tarvinutkaan) ja ei tota tuttia ole kauheasti tarvinnut muutenkaan antaa ja parempi kai se on tuttia antaa kuin totutella johonkin sormen imemiseen? Siitä on vaikea päästä eroon!

Perjantaina kävi Ariel ja Ulla kyläilemässä ja vietettiin lepposta perjantai-iltaa kotona ja tyttökin käyttäytyi mallikkaasti. En muista olenko jo tästä jauhanut? Tosiaan meidän perusrutiinit on periaatteessa tämmösiä: Aamulla herätys 08.00 - 09.00 aikoihin ja aamupesut ja vaatteiden vaihdot (mä olen pääosin tehnyt nämä hommat) sitten siinä syödään vaimon kanssa aamupalat ja melkeinpä sen jälkeen taas on imetystä ja tota rataa se melkein jatkuu koko päivän imetystä,nukkumista, vaipanvaihtoa plaa plaa perus juttua. illalla pientä kitinää ja taas syöttämistä ja nukkumaan ollaan koko sakki menty yleensä joskus 23.00 - 00.30 välillä ja tyttö nukkuu yleensä putkeen semmoset 4 - 5 tuntia ja herää tissille ja taas nukkuu 2 -3 tuntia. Eli helpolla ollaan päästy? :) (mua naurattaa nää jutut itteäkin kun kirjoittelen näitä, tähänkö on tultu?) :)

Lauantaina tosiaan lähdettiin liikenteeseen ilman aamupalaa (syötiin viimeksi perjantaina klo 22.00) ja mentiin labraan ottaan jotain kokeita vakuutuksia varten ja ruokaa ei saannut jonkun sokeriarvon tms takia syödä. No päästiin sitten pois sieltä labrasta ja kauhea näläkä päällä ja pohdittiin minne sitä menisi syömään, meinattiin ensiksi kerttuun mennä mutta päätettiin, että "mennään aboa vetuksen jazz brunssille siellä ei ole koskaan oltu" no sinne kolmestaan sitten rynnittiin. No siellä sitten odotettiin vajaa tunti ja ei saatu pöytää ollenkaan ja varmaan kymmenkunta ihmistä etuili meitä ja hyökkäsi pöytiin koska me venttailtiin hiukan kauempana kun vaunuja ei voinut viedä pöytien viereen ja ei sitten itkevää lasta viititty ihmisten niskaan viedä hönkimään. Oltiin me vuorotellen jonottelemassa pöytien vieressä mutta huono säkä oli eli ei saatu pöytää ja tässä vaiheessa olisin halunnut polttaa koko paikan ja haistattaa kaikille pitkät! No sitten lähdettiin pois ja suunnattiin paniniin ja saatiin vatsat täyteen ja käytiin vielä artissa kahvilla ja sitten suunnattiin anttilan käynnin jälkeen kotia ja siellä sitten jumitettiin loppuilta.

Sunnuntaina oli rento päivä kun olin viikonloppuvapaalla ja ei tarvinnut töitä miettiä ja saatiin ihan rauhassa heräillä ja käväsin aamupäivällä lenkillä ja vaimo kävi tytön kanssa ulkoilemassa. Illalla tuli sitten Jouko ja Sanna poikansa kanssa kylään, joo oikein ihquu!!!! perhekyläily! Naurettiin Joukon kanssa "jahas tässä nyt ollaan ja keskutellaan vauvajuttuja ja hyssytellään lapsiamme uneen" tuli jotenkin epätodellinen fiilis että tässä nyt sitä ollaan isiä ja äitejä... jos ihan rehellisiä ollaan niin kyllähän mä pohdin paljon tätä isyyttä ja koko tilannetta ja en aina edes vielä kunnolla tajua että mulla on tytär ja olen isä! Tottakai olen ihan super onnellinen kun saatiin lapsi ja olen todella ylpeä isä, mutta tottakai sitä miettii kaikenlaista, että miten tää elämä tästä eteenpäin sujuu? miten elämä muuttuu? no muuttuu ihan varmasti ja paljon! Mutta aika paljonhan se on kiinni siitä miten vaimon kanssa sumplitaan meidän arki, kuinka paljon me käytetään sukulaisia tai tuttuja hoitohommissa? minkälaiseksi toi tyttö kasvaa? onko vaikea tapaus? etc etc.. joo eiköhän se siitä...

Nyt olen iltavuorossa töissä ja kirjoittelen tätä kun on hieman luppoaikaa. Tänään oli tytön ensimmäinen neuvola (paitsi toki sairaanhoitaja kävi 3 viikkoa sitten meillä kotikäynnillä) ite en päässyt kun jouduin iltavuoroon mennä mutta vaimo soitti ja kertoi että kaikki oli hyvin! paino oli noussut ja pituutta oli tullut kovasti(57cm) jeps mutta eipäs tässä sen kummempaa. Takaisin töihin! Tauko ohi ;)

Markus

Osa 17

Kirjoittelen hieman silmät ristissä täältä töiden lomasta (klo 07.35) Taisin keskiviikosta kirjoittaa viimeksi ja nyt on perjantai ja vapaa viikonloppu edessä! Täytyy heti tähän alkuun mainita, että nyt on hieman ikäviä merkkejä tullut meidän arkirutiinin lapsen kanssa (saa nauraa!) :) Eli yöt on ollut nyt viime aikoina hieman levottomampia kuin aiemmin, mutta ei ne vieläkään mitään horroreita ole, eli niiden kanssa pärjää. Mutta nyt on ollut iltaisin semmosta ihme kitinää mitä ei aiemmin ole ollut.. nälkä? ehkä mutta epäilen kun tyttö syö niin paljon, väsymys? veikkaisin, että iltaväsymys rupeaa painamaan päälle ja sitten tulee kitistyä tai sitten se on jotain ihan muuta, vatsakipua? koliikki alkamassa? (IIK!) :) No kuitenkin, pitää hieman seurailla tilannetta ja nyt ollaan kohta 4 viikkoa oltu ilman sitä tuttia, mutta nyt rupeaa hieman tulemaan semmonen olo, että pitäiskö se tutti antaa?

Muuten arki on mennyt ihan mukavasti, toissapäivänä Mikko ja Malin kävi kylässä meillä (hiukan on kyläilyt vähentyneet, mutta ei paljoa) ja semmonen rutiini ollaan otettu, että vaimo saattaa mut töihin aina ja kävellään siis ja vaimo jatkaa lenkkiä kotia kun ite jään töihin, mikä on ihan mukavaa. Töissä on oikeastaan aika samanlaista kuin ennen paitsi tulee hölötettyä vauvajuttuja töissä aika paljon (toivottavasti työkaverit ei kyllästy) no suurin osa niistä tykkää jutella noista jutuista, kai? ;) ja tietenkin tulee soiteltua vaimolle töistä hiukan enemmän "miten menee siellä?" tyylisiä juttuja ja onhan se ikävä erilaista kun tietää että pitää olla sen 8 tuntia töissä ennenkuin näkee lasta taas uudestaan kun tottui tossa olemaan 3 viikkoa koko ajan kotona.

Vaimo sanoi, että "älä sitten puhu blogissa siitä" no en puhukaan! :) Ai mistä vai? no joo... tosiaan tänään on perjantai ja extrana vielä lyhyempi työpäivä ja sitten pääsee viikonloppua viettelemään  (valvomaan öitä) Täytyy hieman myös myöntää vaikka tomerana oon huudellut ympäriinsä "kyllä me pystytään tehdä kaikenlaista vieläkin vaikka lapsi tulee" no ei se nyt ihan totta ole... :) kyllähän ton vauvanhoito vie paljon aikaa! Vaimolle kaikki kunnia siitä, että hänhän vauvaa joutuu hoitamaan luonnollisesti enemmän! Hail to all mothers and their breasts! Mutta ei toi vauvan kanssa elely mikään maailmanloppu ole todellakaan, mukavaahan se on vaikka hiukan raskastkin välillä... esim viime yönä mentiin nukkumaan 23.30 ja muistaakseni eka herätys oli joskus 03.30? ja sen jälkeen vaimo raukka joutui varmaan yli tunnin hyssytteleen että tyttö nukahtaisi, ja ite yritin nukkua siihen saakka ku herätys oli (06.20)

No tää on tämmöstä nyt tää elämä :) Erilaista kuin ennen mutta sitä me toivottiinkin (muutosta arkeen siis) Joo, jos jutut on entistä sekavampia ja kirjoitusvirheitä entistä enemmän niin se johtuu siitä, että olen hiukan väsynyt! Joo mutta hyvää viikonloppua kaikille. Jatkan varmaan maanantaina kirjoittelua..

Markus

Osa 16

Taisin maanantai aamulla kirjoitella viimeksi tätä blogia ja tosiaan maanantai oli viimeinen "lomapäivä" ja käytiin skanssissa ja siellä venähtikin aika paljon aikaa kun käytiin pankissa hoitelemassa asioita kun meinaan ottaa sen 80% työviikon. Lounasteltiin myös siinä ja käytiin skanssin lastenhoitohuoneessa vaihtamassa tytölle vaipat ja täytyy sanoa, että tuntui, että kukaan ei ollut siivonnut sitä huonetta vähään aikaan? Se lastenalusta missä vaihdetaan vaipat oli ihan slismanen ja epäilyttävä ja vessassa oli myös kaksi tuolia ja tuntui että joku oli vetänyt paskat niihin? Sen verran likaiset olivat ja muutenkin koko huone hieman likainen... Oliskohan, että ne sensaatiohakuiset tytöt ketkä oli paskoneet Turku-Helsinki välillä bussissa housuihinsa olisivat käynneet skanssissa?

Semmonen huomio oli kans hassu tehdä (joo joo, tykkäsit vaan kun nuoret tytöt katsoo) kun kävelin skanssin käytävillä niin semmonen 5 hengen tyttöporukka rupesi tölläämään meitä ihan hullun pitkään, no joo tottakai tajusin, että ne katsoi tyttöä, mutta kaikki tämmönen on uutta mulle ja varmasti tulee paljon muitakin asioita päiviteltäväksi.. Mutta tosiaan kauppakeskusreissu meni mukavasti ja mentiin sitten kotia ja käväsin lenkillä. Tosiaan tiistaina menin takaisin töihin (iltavuoro) ja hiukan mietitytti, että miten työarki lähtee sujumaan, mutta mun työpaikka on sen verran mukava ja työkaverit erittäin mukavia joten paluu töihin ei ollut mikään painajainen! :) Käveltiin vaimon ja tytön kanssa eilen mun töihin (ulkona ihan hirvee paska ilma) yllätyin kuinka raskasta oli työntää vaunuja tommosessa loskassa! Eka työpäivä meni ihan lepposasti ja olihan se hienoa mennä kotiin töistä kun tiesi, että kaksi ihanaa naista odottaa mua siellä :)

Hieman jännitin ensimmäistä yötäni kotona kun piti mennä aamuvuoroon, mutta TAAS kerran tyttö hoiti homman kotiin, eli puol 12 mentiin nukkumaan ja noin neljän aikaan taas ruoka ja taas nukkumaan uudestaan ja nyt mä en edes kunnolla herännyt siihen. Aamulla lähdin töihin ja korjasin hiukan tytön asentoa paremmaksi kun oli kierinyt melkein selälleen ja ryöminyt niin paljon että pää oli sängyn päädyssä kiinni. Jeps, nyt olen täällä töissä ja kiva fiilis olla hommissa taas.. nyt tuli varmaan tavallista enemmän kirjoitusvirheitä kun kiireessä kirjoitan tätä...

M

Osa 15 (3viikkoa)

Jaksan näköjään vieläkin kirjoittaa tätä? Ihme homma. Tosiaan viimeksi kirjoitin perjantaina aamulla tätä blogia appiukon luota (kauhean yön jälkeen) no ei se kauhea ollut mutta luulen, että tyttö ehkä aisti, että ollaan eri paikassa nyt yötä? Perjantaina tosiaan mentiin sitten vaimon mummolle ja vaarille viettämään päivää (ruoka on aina superluokkaa) mukavaahan siellä oli ja hassua kahtoa kun tyttö on jomman kumman sylissä ja miettiä "ei hyvänen aika noilla kahdella on 82 tai 83 vuotta ikäeroa" ja jotenkin tuli hyvä fiilis kun näki, että vaimon isovanhemmat oli ihan fiiliksissä tosta tytöstä. En tiedä olisko se joku elämän jatkumo juttu? tai ihan pelkästään yksinkertaisesti ILO. Tyttö tosiaan nukkui melkein koko ajan kun oltiin vaimon isovanhemmilla :)

Mentiin sitten vielä yhdeksi yöksi appiukolle ja toinen yö meni onneksi hieman paremmin (ei tosin niin hyvin kun kotona) ja sitten taas Myllykankaat lähti toiseen sukulointipaikkaan, eli vaimon äidin luo missä odotti anopin miehen sukulaisia ja vaimon sisaruksia, eli joo, aikamoinen haipakka viikonloppu oli kehissä. Anoppi oli ostanut tytölle hienon kakun ja kai ne hieman oli jonkin sortin juhlat tytön kunniaksi ja saatiin kivoja lahjoja. Taas on hassua nähdä se kuinka paljon uusi ihminen levittää niin paljon iloa ihmisten ympärille. No kolmas yö meni ihan kohtalaisesti, mutta ei nyt ihan nappiin ja tässä vaiheessa ruvettiin kumpikin jo olemaan hieman väsyneitä ja ajatukset "kotiin" rupesi tulemaan mieleen... no sunnuntaina sitten startattiin kohti Turkua taas ja olo oli hieman naatti. Tyttöhän nukkui taas yllättäen kummatkin meno ja paluumatkat :)

Mentiin suoraan Kotikirkolla käymään pitkästä aikaan, siellähän oli lapsia taas putkahdellut lisää :) kaupan kautta sitten illalla kotia ja oli jotenkin huojentunut olo "selvittiin tästäkin" illalla oli tytöllä joku ihme itkukohtaus (no ei se mikään ihme ole, lapsethan itkee!) mutta joo.. voitte arvatakin jo? su-ma yö meni taas niinkuin ennen, eli mentiin hiukan ennen kahtatoista nukkumaan ja sitten tyttö heräsi hiukan yli 4 yöllä ja maidot naamalle ja takasin nukkumaan ja taas sitten hiukan yli seitsemän heräsi ja sai tissiä ja sitten jäätiin iskä ja tytär nukkumaan vielä vajaaksi tunniksi kun vaimo kävi tunnin koulutuksessa aamulla. Kiltti tyttö on mulla, on ansainnut tulevaisuudessa monet makkaraperunat tai hungrymanit iskän kanssa! :) köpötellään tosta mäkeä alas kahdestaan kohti ihanaa martinsillan grilliä... no joo siihen on vielä aikaa!

Jeps, tyttö on tänään klo 18.05 kolme viikkoa vanha ja mä menen huomenna takaisin töihin :( no kerkesin mä yli kolme viikkoa olla kotona...

Iskä

Osa 14

Jäännyt väliin pari päivää kirjoittamisesta.. Tänään on perjantai-ilta ja ollaan appiukon luona Helsingissä. Keskiviikkona oli ihan perus rutiinipäivä, Ville kävi kylässä ja saunassa. Olin treenaamassa Uhrijuhlan tavastiakeikkaa varten keskiviikkona. Pitäisi muuten lapsilisähakemukset tehdä, maistraattiin pitäisi ilmoittaa tytön nimi (ai mikä se on? kyllä te jotkut sen tiedätte:) Mehän ei muuten kasteta lasta ollenkaan (väkisinkastettu piisi tuli mieleen saman tien kun kirjoitan tätä lausetta, oliskohan pahamaineisen Enochian Crescentin piisi?) no joo, en mä nyt ihan tota mieltä ole :) Mutta tosiaan me järkätään kotona pieni siunaustilaisuus/nimenantojuhla sukulaisten kesken.

Torstaina lähdettiin kohti Helsinkiä koko perheen voimin, oli hassua kun auto oli täynnä vauvarompetta ja soittokamoja :) Mulla oli siis Uhrijuhlan keikka Tavastialla. Automatka meni ihan lepposasti vauvan kanssa ja ekana mentiin vaimon mummin luo kylään ja siitä sitten appiukon luokyläilemään ja loppuilta/yö meni sitten keikan merkeissä. Keikalla tuli juteltua muiden bändien soittajien kanssa lapsista ja aika monellahan luonnollisesti lapsi on ja näinhän se taitaa nyt olla, että kuulun isäklubiin :) ja mukavaltahan se tuntuu, en vain ole vielä sisäistänyt tätä isäjuttua vielä kunnolla kun tytön ikä on vasta hieman yli 2 viikkoa.

Mutta tosiaan, tulin yöllä appiukon luo keikan jälkeen ja söin siinä jotain hiukopalaa vaimon kanssa ja luultiin, että saadaan nukkua taas kiltin tyttömme kanssa yö, mutta mutta ei se nyt ihan niin mennytkään tällä kertaa :) no tyttö itki ja söi ja kakkas, itki ja söi ja kakkasi.. puol neljään saakka, eli yli 3 tuntia taisteltiin ennenkuin nukahti ja voitte kuvitella että jätinkö aamuksi suunnittelemani juoksulenkin väliin ? :) mutta joo, lähdettiin sitten vaimon mummon ja vaarin luo käymään aamulla ja siellä meni pääosin tämä päivä, eli joo tää viikonloppu on omistettu sukulaisten tapaamiselle, selviänkö hengissä? Ehkä tästä selviää.

Markus

Osa 13

Eilen käytiin lounaalla pikkupötkelön kanssa taas. (Hansa sikhar) Aika samanlaistahan tää arki on ollut viimeiset päivät. Tosin hiukan on parin päivän aikana itkenyt enemmän, mutta sen verran vähäistä on ollut, että en ole peloissani, että tytöstä tulisi koliikki :) Päivä päivältä kyllä tulee tärkeämmäksi toi tyyppi tossa. Osaa ilmeillä jo valloittaa isän sydämen ja muutenkin koko olemuksellaan :) Saa nähdä miten kestän olla töissä kun nyt olen kohta 3 viikkoa ollut kotona yötä päivää vaimon ja tytön kanssa?

Jeps, taas tuli hiukan tämmönen lyhyempi pätkä...

M

Osa 12

Eilinen päivä oli taas aika perusrutiinia... yritän kuitenkin kirjoittaa joka päivästä jotain. Viljami ja Hanna kävivät vierailemassa eilen ja Luke ja Juho myös. Edelleen on mukavaa kun ihmiset tulee/uskaltaa tulla kylään. Tyttö voi hyvin ja paksusti, syö hyvin edelleen (ehkä jopa enemmän kuin aiemmin) vatsa toimii ja uni maittaa! :) Hieman ollaan harkittu sitä tuttia, mutta ei olla vielä annettu kun ei OM itke niin paljoa ja jotenkin tuntuu, ettei se kaipaa sitä? No voihan siinä olla se, että kun tuttipulloa ruvetaan testailemaan, niin voi olla hankalaa sen tuttipullon kanssa kun ei ole tuttia syönyt? Mene ja tiedä..

Kävin lenkillä eilen, todella hapokas lenkki oli, juoksin 50minsaa. Aika irveellä ja maitohapoilla meni viimeiset minuutit.. no onneksi meni kuitenkin. Oon tyytyväinen kyllä kun olen saannut jotain urheilua ylläpidettyä. Salilla en ole pariin viikkoon käynyt kun kortti on ummessa. Uimisestakin on hieman ollut taukoa. Mutta juoksurutiini on pysynyt yllä (about 3 kertaa viikossa) Mutta huomaan, että jaksaan tätä arkea paremmin kun on fyysisesti parempi olo.

Töihin paluu häämöttää (5.2) ja saa nähdä miten se arki rupeaa sitten sujumaan? Kai se siitä menee.. Ai niin kävinhän mä eilen työpaikalla näyttämässä tyttöä! :) Mulla on oikein mukavat työkaverit, ne oli laittanut kahvit, kakut ja karkit valmiiksi kun tultiin paikan päälle! :) oli korttia ja pehmonallea! Siellä se pötkylä kierteli ympäri huonetta eri tyyppien sylissä.. ilmeisesti vauvat on aika suosittuja :)

Markus

Osa 11

Eilen oli ensimmäinen virallinen ulkoilupäivä tytöllä. Voitiin mennä nyt ulos vasta kun lämpötilat on laskenut sen verran reilusti. Eilen oli aika perinteinen päivä, ei sen kummempaa. Rättyät kävi kyläilemässä iltapäivällä mikä oli mukavaa! Mulla näköjään joka toinen päivä aina juttu luistaa ja joka toinen päivä pää on ihan tyhjä.

No se asia on ollut mielessä hiukan ( mistä keskustelin facebookissakin ) että pitääkö vauvaa nukuttaa vanhempien keskellä vaiko sängyssä? Me ollaan huomattu, että meille sopii kyllä se, että vauva nukkuu omassa sängyssä yön ja aamuyöstä kuuden seiskan aikaan hän saa jäädä meidän keskelle. Monen mielestä tämä on väärin, mutta luulen että ei ole ainutta oikeaa vastausta tähän kysymykseen? Tuttia ei ole myöskään vielä annettu koska tyttö on niin rauhallinen vielä.. no ehkä joku päivä tilanne muuttuu ja joudutaan muokkaamaan kokonaan meidän rutiinit uusiksi. Mutta nyt on hyvä meinini näin, joten mitäs turhia muuttelemaan.

Joo se siitä, jatketaan...

Markus

ILO (osa 10)

Eilen käytiin ensimmäistä kertaa isovanhempien luona Kaarinassa ( mun vanhemmat ) se on kumma, että miten yksi, pieni tyttö voi muuttaa niin paljon? Tuoda niin paljon iloa ja hyvää oloa?

Rupesin miettimään tota ilo asiaa nyt kun olen 2 viikon vanhan tyttären isä. Nyt täytyy hieman sanoa suoraan ja myöntää omat ennakkoluulot: Aikoinaan kun olin hieman nuorempi ja kavereille ja tutuille rupesi putkahtelemaan lapsia, niin ajattelin tottakai että "hieno homma" ja olenhan mä aina tykännyt lapsista, mutta en ole ollut sillai superhuumissani ( ehkä vasta kun nyt on oma lapsi ) mutta takaraivossa kuitenkin hieman oli semmonen ajatus kun katsoin vanhempia leikkimässä lastensa kanssa, että "onko se nyt just noin, että toi lapsi tuo noin paljon iloa?" eli epäilin suuresti ja mietein, että hankin oman lapsen joskus, mutta en nyt koska on vaimolla koulua kesken ja itellä musajuttuja paljon, plaa plaa perusjuttua ja mietein, että lapsi hankaloittaa tosi paljon elämää ja hankitaan sitten kun ollaan koulut käyty ja opiskeltu ja matkusteltu tarpeeksi jne.. ja nythän me tehtiin niin :)

Ja kyllä, joudun kääntämään takkini täysin ( tai ei nyt ihan täysin ) kyllä toi oma tytär on maailman parasta maailmassa, vaikka ei ole kuin kahden viikon kokemus. Näen eri näkökulmasta tän lapsiasian, eli nyt jotenkin tajuan kuinka paljon lapsi tuo muidenkin ihmisten elämään iloa ( vanhemmat, sukulaiset, kaverit, työkaverit jne.. ) ja näin se pitääkin olla. En mä halua lukittautua vaimon kanssa pelkästään kotia kolmestaan eikä käydä missään eikä kutsua porukkaa kylään. Mä haluan, että muutkin voi saada iloa meidän tytöstä. Tottakai on edelleen ihmisiä ketkä ei tykkää lapsista ja ei saa samoja viboja kuin nyt itse ja ymmärrän sen täysin ja kunnioitan sitä päätöstä jos jotkut ei halua lasta.

Se mua pelotti hieman kun en nähnyt kaikissa vanhemmissa aina semmosta iloa ja riemua kun katsoin heidän toimintaa. Aina oli kiire jonnekin, ei kerinnyt jutella muiden kanssa, lapsella oli sitä tai tätä.. oltiin kireitä ja ei jaksettu tehdä mitään, varmaan monet noista asioista johtuu siitä, että lapsi voi olla huono syömään tai nukkumaan tai on kipeä tms.. mutta mutta joo, siis mietein vaan, että tuleeko oma elämä olemaan noin kireää ja hektistä koko ajan kun saadaan lapsi? ( toki nääkin jutut on karrikoituja ajatuksia eikä asiat ole noin mustavalkoisia kun ne tässä nyt näyttää ) ja samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että onneksi on PALJON vanhempia kenen toimintaa olen ihaillut monta kertaa, on rentoa meininkiä ja otetaan lapsen kanssa iisisti jne.. mutta kuitenkin sillai että lapsella on kaikki hyvin ja huomioidaan lasta.

Eli pointti on se, että lapsi tuo paljon työtä mutta vastineeksi todella paljon iloa! Ja toki kaikki vanhemmat on erilaisia ja käyttäytyvät lapsen kanssa eri tavalla ja nyt ei ole taaskaan mun pointti syytellä eri tapoja toimia tai alleviivata "teette tyhmästi, mä olen oikeassa" kun todellakaan mä en ole oikeassa koska on monia eri tapoja toimia.

Työstä puheenollen kun olen kehunut meidän tyttöä että se on "helppo" tyttö, niin eilen kun mentiin nukkumaan joskus hiukan ennen kahtatoista niin nyt tyttö ei nukahtanutkaan niin helposti kuin aiemmin, eli yritin vajaa tunnin saada nukkumaan häntä ja sitten vaimo anto hieman maitoa ja sitten nukahti ja sitten taas nukkui hyvin omassa sängyssä pitkän aikaan..

Jeps se siitä, jatketaan.

Markus

Osa 9

Mennyt hiukan myöhäseen eilisen päivän kirjoittaminen.. No eilen ei kyllä tapahtunut sen kummempaa kuin käytiin lounaalla paninissa ( texmexbuffet ) Ville pyydettiin mukaan jo edellisenä päivänä ja Tonto myös yllättäen liittyi meidän seuraksi lounaalle.

Lounaan lisäksi tyttö pääsi käymään televisio liikkeessä pyörähtämässä ( ja nukkui oikeastaan koko kolmituntisen kaupunkireissun ajan ) iltapäivällä Pave ja Veppe tulivat käväsemään vielä meidän luona.. mukavaa kyllä kun porukka käy moikkaamassa meitä tai pääosin tyttöähän ihmiset käy moikkaamassa.

Nyt ei oikein juttu lähde liikenteeseen, jatketaan huomenna.. :)

Markus

Mikset puhu Isälle?

Eilen oli tytön ensimmäinen kauppareissu citymarketissa (nukkui koko reissun ajan) Hiukan mietittiin, että saako mennä vielä tässä vaiheessa kun tyttö on 9 päivää vanha? No mentiin kuitenkin ja ihan hyvin meni. Eilinen päivä meni muuten ihan leppoisasti, ei sen kummempaa. Akim Haraa kävi kyläilemässä eilen meillä, no menihän se nyt siihen, että kuunneltiin Deathspell omegaa! Tyttö oli kyllä sillä aikaa yläkerrassa armottomassa maitohorteessa, eli säästin viattomia korvia Aspan röhkimiseltä! :) Nana, Juhana ja Lila tuli myös käymään eilen kylässä ihan extempore eli säpinää riitti eiliselle päivällä. No päivä meni sitten muuten ihan normaalisti kuitenkin.

Semmonen asia on hieman mietityttänyt mua tässä lapsiasiassa: Miksi ihmiset juttelee melkein aina pelkästään äidille vauvajutuista? Isä jää aina hieman syrjään "oo sä nyt siinä sivussa, me jutellaan äidin kanssa" (tää on hieman karrikoitua pohdintaa) ja en puhu pelkästään itsestäni, oon seuraillut muitakin äitejä ja isiä. Tottakai se on niin, että äiti on synnyttäjä ja imettäjä ja tekee aika paljon vauvan kanssa juttuja ja se on normaalia, että äidin kanssa jutellaan enemmän ja jotkut isät on semmosia, että ei niitä kiinnosta jutella vauvajuttuja ja ikävä kyllä monet isät on semmosia, että ei niitä kiinnosta vauvanhoito syistä tai toisista, joskus isä menee samantien töihin kun vauva on syntynyt, joskus äiti sulkee isän pois yhteisestä arjesta (joskus ehkä vahingossa ja joskus senkin takia jos huomaa että isä ei halua hoitaa lasta tai ei osaa tms) Syitä on monia, mutta esimerkiksi nyt vaikka allekirjoittanut, mä tykkään jutella vauvaan liittyvistä asioista muiden ihmisten kanssa. Voi johtua siitä myös, että olen 10 vuotta ollut lähihoitajana ja töissä joutuu kaikenlaisten ihmisten kanssa keskusteluihin ja naisia on paljon alalla! :) ja tykkään naistenjutuista!

Ja olenhan mä itekin tässä nähnyt jo sitä arkea 24/7 kohta 2 viikkoa, eli kykenen keskusteluun vauvajutuista! :) Eli se pointti oli se, että onko se aina olettamus, että mennään saman tien äidin luo keskustelemaan vauvajuttuja? (ja en puhu ite synnytyksestä nyt tässä vaan pääosin siitä arjesta vauvan kanssa) Mä vaihdan vaatteita vauvalle, pesen häntä, vaihdan vaippoja, laitan nukkumaan hänet etc etc.. eli olen arjessa mukana paljon koska haluan olla! Ja nyt en tarkoita sitä, että haluaisin olla joku supermies. Ei todellakaan, vaan lähinnä se, että puhukaa ihmiset myös isälle ja kyselkää asioita se tuo hyvän fiiliksen :) Ja siis tää pohdinta on karrikoitua ja tiedän, että nykyään isät on erilaisia kuin ennen ja isät ottaa vastuuta enemmän ja monissa tapauksissa isää huomioidaan siinä missä äitiäkin.  Ja läheiset kaverit ja tutut älkää loukkaantuko tai säikähtäkö, kunhan juttelette mullekin niin pysyn tyytyväisenä ;)

Isä-Myllis

"perusarkea.." osa 7

Oon hiukan myöhässä blogin kanssa, kun oon normaalisti aika aamutuimaan kirjoitellut edellisen päivän tapahtumia.. ollaan katottu koko aamu Sons of anarchy sarjaa ja aika pääsi hieman unohtumaan..

Eilen keskiviikkona ei paljoa sen kummempaa sattunut ( ihan kun pitäisi tapahtua koko ajan jotain ihmeellistä ) ihmeellistähän on jo se, että tossa pötköttelee koko ajan tommonen tuhiseva pötkylä! Täytyy myöntää, että oon tehnyt tosta OMista piisin jo :) Joo, tiedän, aika nössöä, mutta tämmönen nyt pääsi tapahtumaan. Ehkä se on kuultavissa joskus jossain? Se on aika hyvä piisi. Suomenkielinen, eeppinen, hieman progahtava tekele.

Olen pyrkinyt pitämään kunnostani hieman huolta, koska terve iskä on jaksavampi iskä, vai mitä? Eilen olin lenkillä taas. Vaimo on kanssa hieman ruvennut nostattamaan kuntoa kävelylenkeillä ja kotona lihasharjoituksilla. Salilla ja uimassa pitäisi kans käydä välillä, hiukan vaihtelua juoksemiseen. Tykkään juosta talvella kun on maisemat niin hienot ja mua ei haittaa ollenkaan toi pakkanen. Eilinen loppupäivä meni tosiaan köllötellessä kotona Sons of anarchyn parissa :) Ystävämme Arttu ja Laura perheineen kävi moikkaamassa illalla meitä pikaisesti ( asuivat ennen meidän naapurissa ja käyvät vielä silloin tällöin lasten kanssa leikkimässä tossa meidän pihalla )

OMin yö meni perinteisesti, eli aika hyvin taas. Me ollaan jaettu sillai, että mä yleensä vaihdan yökkärit ja vaipan ennen nukkumaanmenoa ja vaimo ( luonnollisesti ) heräilee yöllä kerran ja imettää ja aamulla mä sitten pyrin vaihtamaan vaipan ja pesut ollaan tehty yhdessä ja sitten aamupalalle. Tämmöstä tää arki on nyt tän puoltoista viikkoa ollut. Saa nähdä miten muuttuu meininki kun tyttö kasvaa tosta enemmän..

MM

Jumalan lahja

Huomenta!

Eilinen päivä meni aika lepposesti myös ( niinkuin monet muutkin päivät on mennyt ) Aamutuimaan tuli meidän terveydenhoitaja tutkimaan pikku pötkylän meidän kotia. Kaikki oli kunnossa ja saatiin kysellä meidän kaikki tyhmät kysymyksetkin :) painokin oli noussut melkein samaan mikä se oli synnytyksen aikana ( 3780 ) Eli saatiin olla tyytyväisiä...

Ennen terveydenhoitajaa istuin Ommin kanssa kahdestaan keittiön pöydän ääressä ja vaimo oli tekemässä jotain muuta sillä aikaa ja kuunneltiin "sininen uni" kappaletta ( Tero lähetti oman soittaman version mulle kyseisestä piisistä ) hetki oli jotenkin yliluonnollinen ja katsoin siinä sitten omaa lihaa ja vertani ja mietein, että "tämä on hienoin lahja maailmassa mitä voi saada"ja tottakai siinä herkistyin hieman..

Terveydenhoitajan käynnin jälkeen lähdettiin kaupungille lounastamaan, käytiin maneerat ravintolassa ( on muuten hieno mesta ) Oli hassua hieman tarkkailla ihmisten reaktioita kun perhe tulee syömään ( tottakai nää jutut on normaaleita ihmisille, mutta mä nyt fiilistelen nää uudestaan kun en ite ole ollut isä koskaan ) joku mies hieman tarkkailee sivusta meidän touhuja ja ehkä hieman hymyilee, mutta pysyy etäisenä kuitenkin, toinen tyyppi hikoilee tulisen ruuan kanssa ihan meidän vieressä ja aloittaa keskustelun ruuan tulisuudesta ja on ihan lepponen mutta ei sen kummemmin kommentoi lasta ollenkaan, kolmas ( nainen ) rupeaa juttelemaan saman tien meidän kanssa ja keskustelu jatkuu niin kauan kun me lähdetään pois. Kyseisellä naisella on oma lapsi joten keskustelua on helppo käydä, MUTTA keskustelemme kyllä muistakin aiheista kuin lapsista ( mikä on ihan tervettä ) ja toki myyjä tulee sössöttämään "voi kun ihana vauva" ( ihan siis asiallisesti, ei ärsyttänyt ollenkaan )

Eipä eiliseen päivään kuulunut sen kummempia, mentiin kaupan kautta kotia ja kotona perusrutiinit... + olin mä Uhrijuhla treeneissä eilen pari kolme tuntia. Ollaan ajateltu, että mun isyysloman aikana mä "vieroitan" hiukan vaimon siitä, että en ole ihan koko ajan läsnä koska menen töihin takaisin vajaan parin viikon päästä ja sitten en olekaan kotona koko ajan.. tottakai olen kotona mahdollisimman paljon nyt kun on mahdollisuus siihen ja haluankin olla kotona. Tää aika on varmasti hienointa aikaa mitä voi olla ( on ainakin ollut tähän mennessä )

Jeps, vauva nukkuu ja me juodaan kahvia ja ollaan koneelle kummatkin ( nörtit ) ja kohta pyörähtää Sons of anarchy kausi 4 päälle.. tai se käynnistyi jo eilen kun vaimo haki sen kaupasta... :)

M

7 päivää

Ensimmäinen kaupunkireissu pötkylän kanssa tehtiin eilen. Jouduttiin aamulla käydä neuvolassa hoitamassa perusjuttuja ( verinäytteitä yms ) ja sitten käytiin syömässä Betelin kasvisravintolassa. Reissu meni yllättävän hyvin. Toki siellä tietenkin nälkä tuli lapsella, no Betel on aika lepponen paikka mennä lapsen kanssa syömään.

Nähtiin myös yksi tuttukin siellä ( Aaltosen Miia ) käytiin myös extempore morjenstamassa Lilaa ja sitten kaupan kautta kotia taas. Aika leppoistahan tää arki on ollut tähän mennessä ( knok knok ) ja en kyllä valita! :) Viime yönä mentiin nukkumaan jo 23.00 aikaan ja tyyppi nukkui 04.20 saakka! sitten perus ruokajutut ja takaisin nukkumaan ja herättiin puol kahdeksan aikoihin.. kova tyttö syömään ja nukkumaan!

Joo, eipä tässä sen kummempaa ole tällä kertaa... aamukahvit juotu ja tyttö nukkuu TAAS!

Antero

Sunday kakka sunday

Eilinen päivä oli siinä mielessä hieman erilainen kun OM oli hereillä yllättävän paljon, paljon enemmän kuin normaalisti ja tottakai se enteili sitä, että yöllä nukutaan sitten hieman vähemmän... pääosin sunnuntai meni ihan lepposasti, perinteistä kakkarundia ja syöttämistä.

Isovanhemmat kävi kylässä ensimmäistä kertaa ja tottakai siinä pohdittiin perinteisiä diipadaapa juttuja " no onko sillä nyt markuksen silmät" vai "ei kyllä se näyttää äidiltä enemmän" mutta nämä tämmöset jutut kuuluu asiaan :) OM täyttää 7 päivää tänään klo 18.05, sen kunniaksi käydään ehkä ulkona syömässä ja aamulla on jotain perinteisiä labroja ja ehkä neuvola..

Tekisi mieli lähteä jo hieman ulkoilemaan kun koko ajan joutuu olemaan sisällä, jotkut on neuvonut että ensimmäinen 2 viikkoa pitäisi olla sisällä, mutta luulen, että jos pakkanen hieman hellittää niin lähdetään Ommia viemään ulos hieman!

Viime yö sitten oli hieman levottomampi, eli 01.50 tyyppi heräsi ( me myös, mutta ite sain jäädä nukkumaan ) vaimo syötti kaverin ja yritti nukahtaa mutta ei uni meinannut tulla ja lopulta OM päätyi joskus neljän jälkeen isän ja äidin väliin ja nukahti ja sitten olikin herätys jo meillä klo 07.30 ( plus oli niin isot pissat tullut, että hieman oli falskannut vaippa ja tullut läpi ) No pieni väsymys kehissä, mutta ei haittaa..

Tästä jatketaan, mulla on vielä hieman päälle 2 viikkoa isyyslomaa jäljellä ja sitten taas töihin. Saa nähdä miten arki sitten jatkuu.. vaimolla taitaa olla hieman raskaampaa ainakin. Meinaan muuten ottaa 80% työviikon helmikuusta eteenpäin, että saan viettää hieman enemmän aikaa lapsen kanssa ( totuus = pääsee keikoille ja treenaamaan paremmin )

Antsa Polso

Lähdön aika..

Heräsin aamulla 14.1 klo 06.00 yläkerrassa, kuulin ääniä alakerrasta ja ihmettelin "missä vaimo?" Kompuroin alakertaan kauhiassa tohinassa ja armottomassa väsymystilassa. Lapsivesi oli mennyt jo yöllä ja vaimo oli kiltisti antanut mun nukkua kuuteen saakka ja heti kun menin alakertaan tajusin tilanteen "nyt on lähdön aika" Tunti siinä säädettiin kotona ( olin ihan sekaisin ) ja hypättiin autoon.

Enhän mä kerinnyt mitään hienoa soittolistaa tehdä vaikka suunnittelin. No saavuttiin tyksiin ja kirjauduttiin synnytyshuoneeseen, kaikenlaisia testejä tehtiin, lääkkeitä annettiin plaa plaa perusjuttua. Sitten vain odotettiin ja odotettiin... syötiin ja odotettiin lisää ja kuunneltiin musaa ja mä luin ite aika paljon kirjaa ( Miles Davisin elämänkerta ) synnytysmusana pyörähteli paljon erilaisia bändejä: Miles Davista pääosin ja Wovenhand, First aid kit, Nick Drake yms.. mättöä ei viittinyt kuunnella kun oli aika sellanen hieman fiilis, että parempi hissutella ja odotella ihan rauhassa.. no se odotus sitten loppui klo 18.05 milloin pötkylä ponnahti maailmaan! Itkuhan siinä tirahti mulla heti.

Ite synnytys oli aika BRUTAALI! Yksityiskohtiin en mene sen enempää, mutta luulen, että vaimo ei ole koskaan kokenut tollasta kipua! Mä vaan kökötin siinä synnytyksen ajan vaimon vieressä ja yritin lohdutella ( aika vähäistähän se oli ) Tyttärellämme oli sama kohtalo kuin minulla ( imukuppi ) about vajaa tunnin päästä kun vauva oli ulkona niin sain toukan paitani alle ( raukka tyttö saa kauheat rintakarvat naamaansa saman tien!) pari kolme tuntia siinä säädettiin kaikkea epämääräistä ennenkuin meidät siirrettiin toiselle osastolle.

Saatiin onneksi perhehuone missä hengailtiinkiin aika pitkälle samoilla rutiineilla perjantaiaamuun saakka milloin päästiin kotia. Eka yö oli aikamoinen jännitysmomentti ( vaikka tiedettiin, että apu on ihan lähellä jos semmoseen tulee tarvetta ) Sain kunnian vaihtaa tytön ensimmäiset tervapaskat ( ja sitä oli paljon ) yö meni hiukan levottomasti ja oltiin aika väsyneitä aamulla, mutta seuraavat päivät menikin jo paljon paremmpin. Tyttö on erittäin kiltti ollut: syö hyvin, vatsa toimii oikein hyvin ja nukkuu paljon, välillä tuntuu että "päästäänkö me nyt liian helpolla?"

Käväsin torstaina Uhrijuhla treeneissä sairaalasta käsin ( hyi sua joku vois sanoa ) Perjantaina tosiaan sitten päästiin kotia ja tottakai se jännitti myös aika paljon, että miten selvitään, mutta ihan tylsästi kiteytettynä meidän tyttö on ollut edelleen rauhallinen, syö hyvin, paska lentää mukavasti ja ei itke edes ihan kauheasti ja niinkuin mainitsin aiemmin: "päästäänkö me nyt liian helpolla?" ollaan saatu nukuttua hyvin ( vaimo tieten hieman vähemmän ) tasapuolisesti me vaihdellaan vaippoja ja tehdään peruspesut yms ( kauhee omakehu, no myönnetään että 10 vuoden lähärityöt ehkä helpottaa hieman tätä arkea)

Eilen kävin leffassa poikien kanssa ( vaimo antoi luvan ) mutta täytyy myöntää, että ikävähän tyttöä tuli kovasti! Vaimo lähti kävelylle ( HUU OON YKSIN KOTONA TOUKAN KANSSA ) iik! miten mä pärjään... eiköhän se onnistu ihan lepposasti...

OM tossa pötköttelee tyytyväisenä sylissä.. kuunnellaan John Mayallia.. kohta Sammal orkesterin vinyyli soittimeen.. ostin eilen  Svartilta myös uusimman Deathspell omega levyn, sitä en ehkä viitti kuunnella.. en ehkä halua että aspa röhkii synkkyyksiä ihan näin pienen tytön korviin ;)

Isä-Antero

Pohdiskeluja tulevasta..

En vielä mene itse synnytyksen alkamiseen ja sairaalassa olemiseen, mutta ajattelin fiilistellä ja pohtia mitä ajatuksia mulla oli ennen synnytystä/lasta.

Itellä tietenkin tuli mieleen "Mitä jos en kerkeä harrastamaan liikuntaa enään? miten mun bändien käy? tuleeko musta tylsä vätys kuka ei näe kavereita enään?" Tai mitä jos lapsi on/tulee olemaan koliikkilapsi kuka itkee koko ajan? Tottakai lapselle voi tulla kaikenlaista ongelmaa ja se vaikuttaa sitten tietenkin arkeen aika isolla tavalla. Mutta täytyy sanoa, että mulla on hyvä vaimo kuka on sanonut, että pyritään järjestämään kaikki asiat niin, että nähdään kavereita ja keritään harrastamaan omia juttujamme, ei se elämä lopu siihen kun lapsi tulee taloon ( vaikka tuntuu monesti siltä, että monet ihmiset ketkä saavat lapsen niin monet asiat tippuu pois normiarjesta) Ja nyt ei saa ymmärtää väärin, mä todellakin HALUAN olla läsnä lapsen arjessa niin paljon kun pystyn! Mutta haluan myös elää omaa elämääkin, nähdä kavereita, tehdä bändijuttuja ja harrastaa liikuntaa.

Täytyy sanoa, että meillä on aika hyvä turvaverkosto mikä edesauttaa sen, että varmasti saadaan vaimon kanssa tehdä niitä omia juttujakin ihan tarpeeksi. Mun vanhemmat asuu 10 kilometrin päässä, vaimon sukulaiset Espoossa ja Helsingissä, eli sillai ihan hyvä tilanne. Tiedän, että kaikilla ei näin ole ja se varmasti hankaloittaa paljon sitä menemistä.

Ja onhan nämäkin jutut paljolti kiinni asennoitumisesta ja eri luonteista. Me kaikki ollaan erilaisia suhteessa lapsiin ja käyttäydytään eri tavalla. Ja hyvä niin.

Vaimo meinaa vajaa vuoden olla kotona ja sitten ollaan suunniteltu, että mä jään kotia vuodeksi ja otan hoitovapaata töistä. Odotan todella innolla sitä aikaa!

Huomenna voisin syventyä itse asiaan! eli 14.1 eteenpäin oleviin päiviin...

Isä-Myllis

Menneen muisteloa, tulevan fiilistelyä

Shalom kaikille! 

Samantien kun tultiin sairaalasta kotia vaimon ja tyttären kanssa ( tänään ) mulle tuli mieleen, että mitä jos kirjoittaisin isän näkökulmasta pientä blogia menneestä raskausajasta, synnytyksestä ja tulevista päivittäisistä askareista ja mietteistä "uuden elämän" kanssa. Jännäähän tämä on tulla kotia tommosen kauniin pötkylän kanssa. 

Mähän aloitin blogin tossa 2010 vuonna kun jäin virkavapaalle, mutta en ole sitä pitkästi yli vuoteen päivittänyt joten saa nähdä miten tämän blogin kanssa käy! :) 

Tosiaan vaimo tuli raskaaksi huhtikuun lopulla viime vuonna ja muistan sen tilanteen kun tulin kotiin ja vaimo kertoi "susta tulee iskä" mä olin tietenkin heti, että "eikä tule, älä valehtele, en usko" fiiliksillä, mutta pakkohan se oli uskoa sitten kun todisteet lyötiin naaman eteen. Tämä raskaus/lapsi oli täysin toivottu lapsi eli olinhan mä fiiliksissä kun kuulin, että musta tulee iskä. Mehän ollaan oltu pitkä aika vaimon kanssa yhdessä ja oikeastaan viimeisen parin vuoden ajan on tuntunut, että ehkä sitä voisi jonkun pienen toukan pykästä tulemaan. Monet on kyselleet "ettekö hanki vielä lapsia, ettekö halua" yms jorinaa, mutta päätettiin, että hankitaan sitten kun on semmonen fiilis ja nyt se fiilis tuli tarpeeksi voimakkaaksi. 

Täytyy tähän alkuun sanoa myöskin se, että mua raivostuttaa ja ärsyttää monet vanhemmat ja heidän käytös suhteessa heidän lapsiinsa ja nyt en haasta riitaa tai puhu mistään lähipiirin kavereista ja olen päässäni miettinyt, että "musta ei tule koskaan tommosta isää" tai "vitsi miten ärsyttävää, onneksi vaimo ei ole tommonen kun toi äiti" "musta tulee maailman rennoin iskä" etc.. Mutta, mutta voihan se olla, että musta tulee maailman jäykin ja tylsin iskä? Ja eihän mulla ihan oikeasti ole oikeutta arvostella muiden vanhempien käytöstä tai kasvatusmetodeja, eihän mulla ole kokemusta isänä olemisesta vielä kun 4 päivää. 

Raskausajasta sen verran, että minähän en siinä oikein muuta tehnyt kun katoin sivusta ( ja jotain muuta mukavaa) ja fiilistelin :) Vaimohan se raskaimman homman teki ( joo, tää on tätä perusläppää mistä kaikki jauhaa ) Enhän mä tajunnut koko raskauden aikana jotenkin, että musta tulee isä, mutta se oli hienoa katottavaa kun vaimo nautti raskaudesta täysin siemauksin ja oli oikein hyvässä kunnossa oikeastaan koko ajan paitsi loppuvaiheessa ennen synnytystä turhautumista oli havaittavissa ( myös mulla ) 

No joo, tää oli tämmönen alkupuhe tulevalle. En edelleenkään oikein ole kauhean hyvä kieliopissa ja kirjoitan miten sattuu. Kuvia en meinaa laittaa kyllä tänne ollenkaan, pääosin mua ärsyttää hieman se, että pitää viljellä jonnekin facebookkiin satoja kuvia ja jopa videoita lapsesta, ei lapsi ole mikään näyttelykappale? Toki ymmärrän, että tässäkin tapauksessa kaikki vanhemmat on erilaisia ja se kaikille toki suokoot. ( anteeksi tutut ja läheiset jos suututan puheillani mutta en meinaa sensuroida kauheasti näitä kirjoituksia ) Enkä todellakaan tieten tahtoen halua loukata ketään. Tykkään provosoida, myönnetään ja ne ketkä mut tuntee tietää sen! 

Eli olen siis nyt isyyslomalla 3 viikkoa mistä meinaan nauttia täysin siemauksin! ( tai täysin hajuin ja itkuin tai jotain sinnepäin ) Tänään tultiin tosiaan kotia sairaalasta. Jatkan huomenna siitä hetkestä kun lähdettiin 14.1 aamulla klo 07.30 synnyttämään... 

Isä-Myllis