En vielä mene itse synnytyksen alkamiseen ja sairaalassa olemiseen, mutta ajattelin fiilistellä ja pohtia mitä ajatuksia mulla oli ennen synnytystä/lasta.
Itellä tietenkin tuli mieleen "Mitä jos en kerkeä harrastamaan liikuntaa enään? miten mun bändien käy? tuleeko musta tylsä vätys kuka ei näe kavereita enään?" Tai mitä jos lapsi on/tulee olemaan koliikkilapsi kuka itkee koko ajan? Tottakai lapselle voi tulla kaikenlaista ongelmaa ja se vaikuttaa sitten tietenkin arkeen aika isolla tavalla. Mutta täytyy sanoa, että mulla on hyvä vaimo kuka on sanonut, että pyritään järjestämään kaikki asiat niin, että nähdään kavereita ja keritään harrastamaan omia juttujamme, ei se elämä lopu siihen kun lapsi tulee taloon ( vaikka tuntuu monesti siltä, että monet ihmiset ketkä saavat lapsen niin monet asiat tippuu pois normiarjesta) Ja nyt ei saa ymmärtää väärin, mä todellakin HALUAN olla läsnä lapsen arjessa niin paljon kun pystyn! Mutta haluan myös elää omaa elämääkin, nähdä kavereita, tehdä bändijuttuja ja harrastaa liikuntaa.
Täytyy sanoa, että meillä on aika hyvä turvaverkosto mikä edesauttaa sen, että varmasti saadaan vaimon kanssa tehdä niitä omia juttujakin ihan tarpeeksi. Mun vanhemmat asuu 10 kilometrin päässä, vaimon sukulaiset Espoossa ja Helsingissä, eli sillai ihan hyvä tilanne. Tiedän, että kaikilla ei näin ole ja se varmasti hankaloittaa paljon sitä menemistä.
Ja onhan nämäkin jutut paljolti kiinni asennoitumisesta ja eri luonteista. Me kaikki ollaan erilaisia suhteessa lapsiin ja käyttäydytään eri tavalla. Ja hyvä niin.
Vaimo meinaa vajaa vuoden olla kotona ja sitten ollaan suunniteltu, että mä jään kotia vuodeksi ja otan hoitovapaata töistä. Odotan todella innolla sitä aikaa!
Huomenna voisin syventyä itse asiaan! eli 14.1 eteenpäin oleviin päiviin...
Isä-Myllis
Itellä tietenkin tuli mieleen "Mitä jos en kerkeä harrastamaan liikuntaa enään? miten mun bändien käy? tuleeko musta tylsä vätys kuka ei näe kavereita enään?" Tai mitä jos lapsi on/tulee olemaan koliikkilapsi kuka itkee koko ajan? Tottakai lapselle voi tulla kaikenlaista ongelmaa ja se vaikuttaa sitten tietenkin arkeen aika isolla tavalla. Mutta täytyy sanoa, että mulla on hyvä vaimo kuka on sanonut, että pyritään järjestämään kaikki asiat niin, että nähdään kavereita ja keritään harrastamaan omia juttujamme, ei se elämä lopu siihen kun lapsi tulee taloon ( vaikka tuntuu monesti siltä, että monet ihmiset ketkä saavat lapsen niin monet asiat tippuu pois normiarjesta) Ja nyt ei saa ymmärtää väärin, mä todellakin HALUAN olla läsnä lapsen arjessa niin paljon kun pystyn! Mutta haluan myös elää omaa elämääkin, nähdä kavereita, tehdä bändijuttuja ja harrastaa liikuntaa.
Täytyy sanoa, että meillä on aika hyvä turvaverkosto mikä edesauttaa sen, että varmasti saadaan vaimon kanssa tehdä niitä omia juttujakin ihan tarpeeksi. Mun vanhemmat asuu 10 kilometrin päässä, vaimon sukulaiset Espoossa ja Helsingissä, eli sillai ihan hyvä tilanne. Tiedän, että kaikilla ei näin ole ja se varmasti hankaloittaa paljon sitä menemistä.
Ja onhan nämäkin jutut paljolti kiinni asennoitumisesta ja eri luonteista. Me kaikki ollaan erilaisia suhteessa lapsiin ja käyttäydytään eri tavalla. Ja hyvä niin.
Vaimo meinaa vajaa vuoden olla kotona ja sitten ollaan suunniteltu, että mä jään kotia vuodeksi ja otan hoitovapaata töistä. Odotan todella innolla sitä aikaa!
Huomenna voisin syventyä itse asiaan! eli 14.1 eteenpäin oleviin päiviin...
Isä-Myllis
Hyvä Markus!!!! Ekaa kertaa kuulen sun puhuvan viisaita :P
VastaaPoista