Viimeisiä päiviä viedään!

Havahduin kun tajusin että menen töihin takaisin 4.elokuuta ja keskustelin vanhojen työkaverien kanssa työvuoroista! Laskin että olen ollut vuoden ja 8 kuukautta hoitovapaalla (1 kuukausi tosta oli isäkuukausi 2013 joulukuussa kun oltiin vaimon kanssa samaan aikaan kotona tosin) Huh! Se on pitkä aika. Olen miettinyt mitä toi hoitovapaa oikein tarkoittaa? Ei se nyt siis "vapaata" ole todellakaan mutta ehkä vapaata normityöstä kuitenkin. Kovaa työtähän tämä lapsen kanssa (kasvattaminen) oleminen on ollut monesti mutta kyllä mä olen nauttinut tästä todella paljon.

Negatiivisia asioita on todellakin enkä lähde niitä ruotimaan sen enempää, kyllä te kaikki ne tiedätte! Ja ei ne ehkä loppupeleissä negatiivisia asioita ole, pikimmiten haastavia. Itsehän olen ollut aika aktiivinen menijä lapsen kanssa niinkuin aiemmin olen kertonut niin ilman muskareita ja kerhoja en olisi jaksanut, olisin luovuttanut monta kertaa. Lahden jakso (tammi-heinä 2015) on ollut aika haastava kun tammikuussa tuli Callistolla levy ulos ja keikkoja rupesi satelemaan aika runsaasti niin ajo ja matkustuskilometrejä on kertynyt aika paljon! Hoitajien säätö on ollut aikamoinen kanssa mutta niistäkin selvittiin.

Toukokuun lopulla kun lahden muskari loppu ja kaikki kerhot myös niin kesäkuusta eteenpäin työhön paluun into on kyllä hiipinyt päälle aika pahasti ja varsinkin kun ilmat ei ole olleet niitä parhaimpia nyt kesällä ja me ei montaa tyyppiä lahdesta tunneta niin sosiaalinen elämä on ollut aika rajoittunutta ja suoraan sanottuna on ruvennut jopa hieman ahdistamaan ja koti-ikävä on kasvanut suureksi! Mutta on tämä lahden jakso ollut kuitenkin ihan kiva kyllä, välillä on hyvä katkaista se oma perus arki niin sitä osaa sitten arvostaa kaksin kerroin kun siihen palaa takaisin. Itse olen oppinut arvostamaan Turkua ihan älyttömästi, siellä on sosiaalinen elämä, kaverit, tutut, työpaikat, soittokuviot yms yms ja kaiken lisäksi omasta mielestäni suomen paras kaupunki asuakin! Meillä on mahtavat naapurit, saan tehdä puutarhahommia, hyvät ruoka ja kahvipaikat, lyhyt matka joka paikkaan jne jne ja mitä mahtavinta; maailman paras työpaikka työkavereineen odottaa (sori, joo hieman ehkä tuli mahtipontisesti mutta ei noi kauheasti ole ylisanoja)

Uusi arki alkaa elokuusta: tytär menee päiväkotiin, vaimon työt jatkuu turussa, mä menen töihin jne jne.. on siinä taas totuttelemista uuteen. Jeps mutta eipä tässä sen kummempaa ole tällä kertaa, ajatusmyrsky tyyntyi.

Suosittelen edelleen kaikille isille tätä hoitovapaata, maailman parasta aikaa ja lapsi ei ole kuin kerran pieni, ei kannata oikeasti missata sitä aikaa JOS on esim taloudellisesti mahdollista jäädä hoitovapaalle. Aina voi esim karsia menoista hieman, laittaa vaikka lainan pelkille koroille vuoden ajaksi tms. Ei raha korvaa tommosta aikaa mitä saa oman lapsen kanssa olla.

Markus

Loppu lähenee

Helmikuun neljäs päivä näköjään kirjoitellut viimeksi, ihan hyvä kirjoitusväli tämmönen. No on ollut suhteellisen paljon keikkoja nyt keväällä kun Calliston uusi levy tuli ulos tossa tammikuun lopulla ja bändi on tosiaan pitänyt kiireisenä ja nyt on kevään keikat ohi ja rupeaa mielikin tasaantumaan ja rupesin pohtimaan paria eri ajatusta päässä mitkä liittyy lapsen kanssa olemiseen. 

Eilen mietein että miten ihmeessä mä olen jaksanut olla näin kauan kotona tyttären kanssa? Siis älkää ymmärtäkö väärin, itsehän olen viihtynyt erittäin hyvin ja en ole ahdistunut ollut, paitsi viimeisen kuukauden aikana on tullut ikävä hieman jo töihin. Olen ollut kotona jo 2013 joulukuusta lähtien kun oli eka isäkuukausi ja 2014 tammikuusta olen sitten ollut hoitovapaalla, tulihan mun 2014 tehtyä satunnaisia sijaisuuksia omassa työpaikassa mutta ei paljoa. 

Ensinnäkin itse olen äärimmäisen kaavamainen ja autismipiirteitä omaava tyyppi ja sen tietää myös moni kaveri mutta se on sopinut hyvin tähän lastenhoitoon ja itseasiassa pääni ei olisi kestänyt jos en olisi aina tiennyt kun maanantai tulee että mitä viikko tulee sisältämään eli vaikka oma luonne on suhteellisen rento ja sanoisin että oon aika suht lunki kaveri mutta mitä tulee arjen pyörittämiseen olen suhteellisen järjestelmällinen, toki poikkeuksia tulee ja en rupea hakkaan päätäni seinään jos viikkorutiini järkkyy. Mutta viikkorutiini luo turvallisuutta ja rentoutta mulle (autisti) toki jokainen viikko on erilainen mutta perusjutut on samalaisia: 

Maanantaina ollaan esim täällä lahdessa käyty uimassa ja sen jälkeen lounaalle aina ja tiistaisin on ollut seurakunnan kerho, keskiviikkona muskari ja perjantaisin taas on sitten perhetupa ollut, en mä nyt joka viikko ihan ole noudattanut tota kaavaa mutta ainakin yksi kerho ja muskari on ollut koko kevään vakio. Turussa oltaessa rutiinit oli suhteellisen samanlaisia, hieman oli pieniä poikkeuksia. Ja enkä puhu näitä missään opetusmielessä vaan nämä on sopinut mulle ja tiedän että tää ei kaikille sovi ja hyvä niin. 

Toki noi alkukevään keikat sekotti rutiineja mutta ei kauheasti, se täytyy myöntää että keikoilta palaaminen arkeen oli hieman raskasta, adrenaliini jylläsi päällä ja boosti kehissä ja yhtäkkiä olet hiekkalaatikolla ja et olekaan keikalla. Mutta kyllä täytyy sanoa että kyllä musta kuoriutunut aikamoinen homeboyiskä, tykkään tämmösestä elämästä mutta samaan hengenvetoon on hieno juttu että harrastuksia ja musiikkia ei ole kuitenkaan tarvinnut jättää (se tapahtuu aika monesti kun lapsi/lapsia tulee perheeseen) ja tästä iso kiitos vaimolle ja sukulaisille ketkä on hoitanut tyttöä ja olleet joustavia hoitojutuissa kun olen ollut pois! 

Lahdessa asuminen on varmaan noiden keikkailujen takia mennyt hyvin, en mä sitä rupea kieltämään, ei ole kerinnyt potemaan koti-ikävää :) nyt kun oltiin kipeenä perheen kanssa huhti/toukokuun taitteessa aika pitkään ja keikat loppu niin tärähti jotenkin semmonen lievä ahdistus että: "nyt on päästävä turkuun takasin" no se tunne on mennyt onneksi ohi ja nyt tietää jo että kahden kuukauden päästä tullaan takasin pysyvästi turkuun, itselläni ei lahdessa kauheasti tuttuja ole ja vietetty aika tämmöstä umpioelämää mutta sekin on ollut ihan ok ja täällä asumisen hienoin juttu on ollut se että turkurakkaus on kasvanut yhä suuremmaksi! 

Jäisinkö toisen kerran hoitovapaalle? Varmasti jäisin. Suosittelen kaikille miehille tätä JOS siihen vain sattuu tulemaan mahdollisuus. Mutta sillai terveellä tavalla koen että nyt on aika pikkuhiljaa orientoitua töihin palaamiseen ja odotan sitä ihan innolla, tyttö menee päiväkotiin ja uudenlainen arki alkaa. 

Ai niin oli mulla ajatuksena puhua miten lapsen kanssa jaksaa arjessa vielä paremmin ettei rupea tympimään, eli heittäydy lapsen maailmaan, unohda että olet aikuinen (kuitenkin siis ole vastuullinen äläkä laiminlyö) se on mukavaa olla lapsellinen ja yrittää ajatella lapsen aivoilla ja yllättäen ahdistus ei tule niin helposti. Tiedän että monia vanhempia ahdistaa se lapsen kanssa oleminen kun se on sitä samaa koko ajan ja jutut on aika yksinkertaisia mutta semmonen tietty heittäytyminen lapsen maailmaan helpottaa sitä arkea paljon. Ja ettei menisi liian jeesusteluksi niin kyllä itsekin olen ollut lukuisia kertoja todella turhautunut ja ahdistunut kun päivästä toiseen samoja rutiineja yms, hermot on kireellä huonosti nukutun yön jälkeen jne jne.. täydellistä tämä ei ole ollut läheskään jos joku nyt siellä vahingossa semmosen kuvan on saannut mun hoitovapaasta! ;) 

Mutta niin se vaan menee että jos päättää lapsen hankkia niin lapsen maailmassa on oltava ja ei sitä voi päättää "hei mä nyt en halua olla tässä enään, tykkään lapsista kyllä joo mutta haluan elää juuri semmoista elämää kun haluan ja elämäni ei saa mennä lapsen ehdoilla" HÄ? no toki voi tommostakin elämää viettää mutta sillä on hintansa. No toki saa ja pitää ollakin omaa elämää ja omia menoja ja ei se lapsi omasta mielestäni saa sitten dominoidakaan sitä arkea ihan täysin mutta kyllä lapsi on sun vastuulla, lapsi on numero yksi ja lapselle pitää YRITTÄÄ tarjota mahdollisimman hyvät puitteet ja edellytykset elämälle. 

Eihän meistä kukaan ole täydellinen, meillä on puitteita kaikilla, on erilaisia taustoja, kortit ei aina ole mennyt ihan tasasesti ei ole aina tasavertaiset lähtökohdat jne jne ja uskon että jokainen yrittää parhaansa, tai ainakin haluan uskoa. Elämä ei aina ole reilua ja se on perseestä! 

Ikävä..

Tämä idearyöppy lähti liikenteeseen siitä ikävän tunteesta mitä en ole oikein koskaan tuntenut näin voimakkaasti kuin nyt. Tokihan olen ollut lapsen syntymän jälkeen joitain aikoja pois hänen luotaan (studioreissu, yksittäinen keikkareissu viime vuonna ja jotain muita yksittäisiä tapauksia) mutta nyt tiesin että meillä on edessä ensiksi 3keikan reissu ouluun, jyväskylään ja joensuuhun ja tietoisuus siitä että rundi jatkuu ja jatkuu vain loi hieman jopa ahdistavia fiiliksiä päälle vaikka toki täytyy todeta että olen odottanut kuin kuuta nousevaa että pääsee Calliston kanssa rundille uuden levyn tiimoilta, mutta se ikävä! No onneksi on iphonet ja kaikki vempeleet nykyään mikä helpottaa aika paljon yhteydenpitoa. Se ikävän tunteen syvyys oli se mikä minua jotenkin kummastutti todella paljon tuolla reissun päällä ja tänään taas on neljän keikan putki alkamassa. No itselläni vaikuttaa varmasti se että olen ollut tyttären kanssa kotona hoitovapaalla jo 2014 tammikuusta saakka ja elänyt aikamoisessa symbioosissa niin väkisinkin tunneside on aika ISO! No se siitä, eiköhän tästä selviä..

Sitten toiseen asiaan eli käytännönasioihin mitkä on suhteellisen paljon rasittanut elämää; miten yhdistää keikkailu, vaimon työ, lastenhoidot, matkustelut yms? Tämä ei ole valittelua tms vaan haluan valottaa minkälaista se arki oikeasti on ollut.

Tosiaan suomen ja euroopan rundi oli jo tiedossa viime vuonna kun muutettiin joulukuun lopussa Lahteen ja mä hermopaukkuna stressasin jo hyvissä ajoin asioita ja vaimo yritti rauhoitella "hyvin se menee, kaikki sujuu" no tietenkin Turussa olisi ollut helpompi hoitaa nää hoitoasiat yms kun mun vanhemmat asuu lähellä meitä mutta me asutaan nyt Lahdessa ja me ei tunneta täältä ketään kuka voisi hoitaa tytärtä ja vaikka vaimon sukulaiset asuukin pääkaupunkiseudulla niin keskellä viikkoa on suhteellisen vaikea pyytää etelän päästä hoitoapua mutta onneksi serkkutyttöni oli vapaalla tarvitsemani hoitopäivät, PELASTUS!

Viime keskiviikkona oli kenraalitreenit kiertuetta varten Calliston Turun treenikämpällä ja bändiläiset vaeltelivat ympäri suomea illaksi turkuun, minäkin hyppäsin vaimon työpäivän jälkeen lahti-tampere bussiin ja suoraan bussiasemalta kävely treenikselle ja koko ilta treenaamista ja kamat kasaan ja rakkaaseen turkukotiin nukkumaan ja torstaiaamulla sitten herätys ja takasin treenikselle ja kamat autoon ja ajo kohti oulua alkoi. Ouluun päästyämme (n 7-8 tunnin ajon jälkeen) roudaus keikkapaikalle, soundcheck ja perusjutut ja sitten odottelemaan illan keikkaa ja sitten taas keikan jälkeen roudaus ja hotellille nukkumaan ja pieni mukava ylläri oli kun yöllä sitten sikeän unen palohälyttimet menivät päälle ja koko hotellinväki ulos vartiksi ja väärä hälytys ilmeisesti ja takasin nukkumaan ja yön saldoksi tuli varmaankin about 3-4 tuntia unta? jos sitäkään edes. Aamulla ajo jatkui sitten kohti jyväskylää ja siellä taas perusrutiinit; roudaus, zekki, syömistä, hotellilla hieman lepäilyä kun veto oli vasta 01.30, keikka meni mukavasti kun oli jo toinen keikka kehissä ja soitossa selkeästi enemmän itsevarmuutta, siitä sitten kamojen pakkaus valmiiksi aamun roudausta varten, jyväskylässä onneksi sai nukuttua ehkäpä semmoset jopa 5-6 tuntia mikä on ihan normi itelle kun olen tyttären kanssa kotona. Siitä sitten taas tien päälle kohti joensuuta ja kävästiin matkan varrella valamon luostarissa missä olen aina halunnut käydä ja joensuussa ei ollutkaan soundchekkiä kun paikan päällä oli niin paljon bändejä että linjachekillä mentiin ja soittoaika oli pelottavan myöhä; 01.30.. tossa vaiheessa kun noustiin lavalle niin väsymys rupesi olemaan jo suhteellisen iso, no keikka meni ihan mukavasti kuitenkin ja sitten taas se roudaus ja kamojen pakkaus autoon valmiiksi aamua varten. Tämän yön saldo oli ehkä 2tuntia? jos sitäkään, aamupalat hotellilla ja 6tunnin ajo kohti espoota alkoi ja tossa vaiheessa oli suhteellisen ryytynyt ja väsynyt porukka autossa, no ei se siihen loppunut, otin tyttären espoosta kyytiin ja vaimo jatkoi matkaa bussilla lahteen töihin ja minä jatkoin henkilöautolla turkuun ja suoraan nukkumaan. Kotiyön sain onneksi nukuttua aika perus normisti sen vajaa 6 tuntia ja maanantai oli onneksi rennompi kotipäivä itelle kun sai olla tyttären kanssa koko päivän mutta keikoista aiheutunut väsymys painoi päälle ja keikkadrenaliinit kuohui vielä voimakkaasti sisällä eikä oikein voinut rauhoittua kunnolla kun tiesi että tiistaina taas ajo takasin lahteen päiväksi ja keskiviikkona taas rundille. Tässä sitä taas ollaan sitten ja odottelen kun tyttö herää että saa tehdä lähtöä, vaimo töistä ja ite hyppään saman tien bussiin kohti tamperetta missä on seuraava keikka, kuopiossa sitä seuraava ja perjantaina pääsee kotikaupunkiin, turkuun soittamaan ja lauantaina helsinkiin ja hesasta taas takasin lahteen missä onneksi saa hieman lepäillä (6päivää) sitten taas perjantaina poriin keikalle ja lauantaina alkuperäiseen kotikaupunkiini Kokkolaan keikalle, sitten onkin onneksi yli 2 viikon tauko ja euroopan rundi rupeaa kurkkailemaan, mitenköhän mä siitä selviän? 2 viikkoa erossa vaimosta ja tyttärestä?

Tämmöstä tää on mutta sanon vain lopuksi että tämä on kuitenkin sitä elämää isolla E:llä, en valita vaikka hieman raskasta onkin kaikkien säätöjen kanssa.

Lahti!

Moi!

Klassinen kuukausi aina väliä edelliseen blogikirjoitukseen! No näillä mennään.

Tosiaan hoitovapaani jatkuu ja jatkuu vain ja loppu näkyy heinäkuun lopulla, sitten tytär päiväkotiin ja isukki töihin elokuun alussa. Tosiaan äsken tuli sähköpostiin tieto että päiväkotihakemuksenne on tullut perille ja nyt tässä sitten odotellaan 4kuukautta mihin päiväkotiin tytär pääsee sitten elokuussa. Ihan noihin meidän lähialueen päiväokoteihin laitettiin toiveet.

On se hassua miettiä, että 2014 tammikuussa jäin virallisesti hoitovapaalle ja vuosi on hurahtanut ja Turussa oli suhteellisen autistimaiset rutiinit; kerhoja, muskareita, viikottaisia lounaita, puistossa käyntejä jne. ja nyt ollaan oltu kohta jo 2 viikkoa Lahdessa. Ai kylmäskö ajatus lähteä vieraaseen kaupunkiin puoleksi vuodeksi? Tottakai kylmäsi. Eniten mua jotenkin mietitytti jännitti miten tytär suhtautuu tähän muuttoon? No eka viikkona ei oikein voitu käydä kauheasti missään kerhoissa tms kun oli pyhät välissä mutta tää toinen viikko aloitettiin heti kirjastokäynnillä Lahden kirjastossa ja onneksi siellä olikin mukava lastenosasto (ei ehkä ihan niin kiva kun Turun lastenosastolla) mutta oikein mukava kuitenkin ja kirjasto on tullut tyttärelle tosi tärkeäksi: lainaillaan levyjä ja luetaan kirjoja (pääosin juoksen tytön perässä kun hän menee pitkin seiniä siellä muiden lasten perässä) ja tuli onneksi jutteleen yks äiti siellä kirjastossa ja sain kysellä paikallisia ruokapaikkoja, kerhoja yms. Tää lasten kanssa oleminen on joka paikassa ihan samanlaista; samat kerhot, samat mielenkiinnon kohteet jne ja hyvä vain.

Keskiviikkona käytiin ekan kerran muskarissa (sain tytön ilmoitettua kevään kestävään muskariin) toi muskari on ilmeisesti joku yksityinen? en mä sitä tiennyt kun ilmoitin tytön sinne, mutta eka kerta vaikutti oikein mukavalta, suoraan sanottuna aika PRO muskarinvetäjä, soitti kitaraa, pianoa ja oli kaikenlaista rytmisoitinta yms. Oli siellä yksi mies tyttönsä kanssa myös, itseasiassa sama mies tuli meidän lähikaupassa tyttönsä kanssa vastaan ja lykkäsi mulle käyntikorttinsa.

Tänään käytiin ekan kerran perhekahvilassa, oli jossain ihan korvessa se paikka ja hieman meinasi kylmä hiki tulla "minne mä oon menossa" itsellä ollut aika kova flunssakin päällä ja kaikki uurastus ja puurtaminen pistää puuskuttamaan mutta löydettiin onneksi paikan päälle ja käveltiin sisälle ja perinteiset esittelyt yms. Oikein kiva paikka oli kyllä, ei valittamista, tottakai tulee vertailtua Turun perhekerhoihin (mitkä on kyllä tasokkaita, seurakunnan ja mll:n kerhot) tämä kerho oli siis launeen seurakunnan kerho. Mutta vaikka olenkin sosiaalinen tyyppi ja mielestäni suht hyvin tulen toimeen naisten(äitien) kanssa niin kyllä täällä lahdessa on jännittänyt jotenkin aloittaa uudet rutiinit, uudet kerhot ja löytää ne uudet lounaspaikat, puistot yms. Tää on kaupunki mistä mä en oikein tiedä mitään, tunnen pari tuttua kokkolasta keitä en ole vuosiin nähnyt, ei muuta.

Sitten olen jotenkin kummasti tuntenut huonoa omaantuntoa "miten tytär kokee tän muutoksen" pystynkö/pystytäänkö me tarjoamaan kiva puoli vuotta tytölle? mietin hirveästi jotenkin tunnepitoisesti tätä muuttoa, vaikka ite pärjään ja vaimokin mutta tossa on toi tytär messissä, hänen rutiinit muuttuu, kaverit muuttuu, kerhot muuttuu yms. No käydäänhän me toki Turussa aina silloin tällöin viikonloppuisin onneksi. No mä olen tämmönen stressaaja ja paineidenottaja välillä, en voi sille mitään vaikka tiedän ihan faktana että vajaa 2-vuotias tyttö sopeutuu vaikka mihin ja sille loppupeleissä riittää se, että sillä on isä ja äiti lähellä.

Jeps, eipäs tässä muuta, kauhulla odottelen miten saadaan järjesteltyä hoitajat tyttärelle kun Calliston kiertueet alkavat!