En ala nyt tässä kehittelemään mitään parannuskeinoja esim niille, ikäville tapauksille mitä on viime aikoina tapahtunut (äiti ajoi päin bussia yms) mutta kimmokkeen sain noista jutuista omille ajatuksille väsymyksestä ja nyt haluan heti sanoa etten ala olemaan mikään marttyyri tai perinteinen valittaja kenellä on raskasta ja väsymys painaa päälle jne jne.. lähinnä haluan miettiä ja pohtia miten sen väsymyksen ja uupumuksen voisi voittaa? no osittain sitä ei vaan voiteta jos lapsi ei nuku kunnolla pitkiin aikoihin, se on rankkaa, todellakin! Ja nyt en puhu meidän perheestä suoranaisesti, no on meilläkin ollut viime aikoina kummallisia yöheräämisiä tyyliin: ollaan nukuttu vajaa 2 tuntia vaimon kanssa ja tytär on herännyt ja kohkannut ja sitten nukahtanut ja siihen päälle vielä se että hän on herännyt tuntia aiemmin kuin normaalisti, sanonko suoraan? Yöllä on semmosia "äänettömiä" kiroiluriitoja ollut aika monesti kun hermot on niin järkyttävän kireellä, no meillä on suht helppoa ollut verrattuna moniin muihin ja en halua edes miettiä miten sitä ite selviäisi jos joutuisi kuukausitolkulla valvomaan ja meneen semmosessa ihme koomassa koko ajan?
No nyt puhun itsestäni: Onhan tää väsymystila uutta itselle kun nyt on lapsi perheessä. Se että kun lapsi ei nuku niin se on raaka peli että jompi kumpi vanhempi herää myös ja pahimmassa tapauksessa kumpikin vanhempi. Toisaalta me ollaan jo voiton puolella kun tytär on jo 1v 11kk ja kävelee ja hampaat on melkein kaikki tullut jne jne. Mutta kyllä ne aamut on hirveitä kun löntystät klo 06.30 keittiiöön tekemään puuroa valvotun yön jälkeen: GREAT SUCCESS! No vaimo on itseasiassa vielä enemmän hapoilla kun minä koska lenkkeilee monesti aamuisin ja joutuu heräämään vielä aiemmin. Kyllä se vaatii todella paljon skarppausta iteltä ettei mökötä ku mikäkin pikkupoika kun ei saannut nukuttua yöllä ja sitten sitä valittaa vaimolle ja heti valitettuaan tajuaa ettei mulla ole mitään oikeutta ruveta mököttään! Toki on inhimillistä että kroppa ja pääkoppa on aika jumitustilassa, mutta pikkuhiljaa sitä on oppinut siihen että on vaan pakko skarpata... ei se ikuisuuksia kestä että lapsi on pieni..
Mitä jos paha tilanne vaan jatkuu ja jatkuu? kooma ja happoilu vaan ei lopu? Sitten voi tapahtua näitä ikäviä juttuja mistä olemme saanneet lukea. "kotilääkäri myllykangas" neuvoo:
Suosittelen lämpimästi kaikille perhekerhoja, olen itse käynyt niissä heti hoitovapaan alettua ja en ole katunut päivääkään! Olin myös muskarissa tossa keväällä mikä oli mahtava kans. MLL kerhot on mahtavia, seurakunnan kerhot on mahtavia.
Suosittelen myös puistoissa käyntiä mahdollisimman paljon, niissä tutustuu paljon uusiin perheisiin ja joskus jopa tutustuu sen verran hyvin että käydään jopa toisilla kylässä.
Suosittelen isovanhempien hyväksikäyttöä mahdollisimman paljon (tietenkin jos isovanhemmat itse sitä haluaa, aina ne ei halua) viekää suht nuorena yöhoitoon, mitä pidemmälle pitkittää yöhoitoja niin sen vaikeammaksi menee (terveisin ei koskaan yöhoidossa isovanhemmilla)
Käykää kaupungilla, käykää lounailla (esim betelissä on kiva käydä syömässä lapsen kanssa) käykää joka paikassa!
Mutta joo, tiedän, ei nää sovi kaikille ja kaikilla meillä on se oma, persoonallinen tyyli selviytyä arjesta ja lastenhoidosta (ja hyvä tämä!) mutta nää on toiminut meillä hyvin. Eikä ole tarkoitus syyllistää tms.. jeps, ei kai tässä sen kummempaa.
No nyt puhun itsestäni: Onhan tää väsymystila uutta itselle kun nyt on lapsi perheessä. Se että kun lapsi ei nuku niin se on raaka peli että jompi kumpi vanhempi herää myös ja pahimmassa tapauksessa kumpikin vanhempi. Toisaalta me ollaan jo voiton puolella kun tytär on jo 1v 11kk ja kävelee ja hampaat on melkein kaikki tullut jne jne. Mutta kyllä ne aamut on hirveitä kun löntystät klo 06.30 keittiiöön tekemään puuroa valvotun yön jälkeen: GREAT SUCCESS! No vaimo on itseasiassa vielä enemmän hapoilla kun minä koska lenkkeilee monesti aamuisin ja joutuu heräämään vielä aiemmin. Kyllä se vaatii todella paljon skarppausta iteltä ettei mökötä ku mikäkin pikkupoika kun ei saannut nukuttua yöllä ja sitten sitä valittaa vaimolle ja heti valitettuaan tajuaa ettei mulla ole mitään oikeutta ruveta mököttään! Toki on inhimillistä että kroppa ja pääkoppa on aika jumitustilassa, mutta pikkuhiljaa sitä on oppinut siihen että on vaan pakko skarpata... ei se ikuisuuksia kestä että lapsi on pieni..
Mitä jos paha tilanne vaan jatkuu ja jatkuu? kooma ja happoilu vaan ei lopu? Sitten voi tapahtua näitä ikäviä juttuja mistä olemme saanneet lukea. "kotilääkäri myllykangas" neuvoo:
Suosittelen lämpimästi kaikille perhekerhoja, olen itse käynyt niissä heti hoitovapaan alettua ja en ole katunut päivääkään! Olin myös muskarissa tossa keväällä mikä oli mahtava kans. MLL kerhot on mahtavia, seurakunnan kerhot on mahtavia.
Suosittelen myös puistoissa käyntiä mahdollisimman paljon, niissä tutustuu paljon uusiin perheisiin ja joskus jopa tutustuu sen verran hyvin että käydään jopa toisilla kylässä.
Suosittelen isovanhempien hyväksikäyttöä mahdollisimman paljon (tietenkin jos isovanhemmat itse sitä haluaa, aina ne ei halua) viekää suht nuorena yöhoitoon, mitä pidemmälle pitkittää yöhoitoja niin sen vaikeammaksi menee (terveisin ei koskaan yöhoidossa isovanhemmilla)
Käykää kaupungilla, käykää lounailla (esim betelissä on kiva käydä syömässä lapsen kanssa) käykää joka paikassa!
Mutta joo, tiedän, ei nää sovi kaikille ja kaikilla meillä on se oma, persoonallinen tyyli selviytyä arjesta ja lastenhoidosta (ja hyvä tämä!) mutta nää on toiminut meillä hyvin. Eikä ole tarkoitus syyllistää tms.. jeps, ei kai tässä sen kummempaa.
