Isäjuttua oikein kunnolla!

Ei ole ollut aikaa oikein kirjoittaa blogia viime aikoina (tai no ehkä olis ollut, mutta ei vaan ole ollut semmosta ajatustulvaa mitä olis jaksanut purkaa tänne) Näköjään 8.1 kirjoittanut viimeksi.. pitäis ehkä yrittää useammin yrittää päivittää tätä.

Tosiaan nyt on alkanut 3 viikko hoitovapaalla. Eka viikko meni aika suht lungisti totutellen pikkujuttuihin ja en jaksanut kauheasti käydä missään sen kummemmin, oltaiskohan ehkä lounaalla käyty betelissä ja kahvilla kaupungissa. Toinen viikko olikin oikein toimintaviikko. Maanantaina mentiin Mikaelinseurakunnan järkkäämään muskariin, pieni jännitys päällä, mutta kivaahan se oli, ne on aika nopeita juttuja ja ei kestä ku 30 minsaa kerrallaan. Oliskohan siellä ollut joku 10-15 äitiä lapsensa kanssa ja 1 mies mun lisäksi. Tiistaina käytiin mun vanhempien luona Kaarinassa (ilmainen ruoka) keskiviikko olikin kotipäivä ja torstaina päätin mennä käymään heidekenin vauvakahvilassa.. sinne on sopivan lyhyt matka meiltä, ehkä joku 10 minuuttia kävelyä. Siellä oli myös erittäin mukavaa, tosin en meinannut aluksi mennä sinne kun en nähnyt muita vaunuja missään, mut sitten siihen tuli pihalle joku äijä kolmen lapsen kanssa (kyllä! kolme lasta: 5 vuotias, 3-vuotias ja 8kuukautinen) aikamoinen terminaattori-isä! rohkenin sitten tulla myös sisään. Hyvät ohjaajat ja hyvät tilat oli, meinaan jatkaa kyllä tuolla käymistä.

Perjantaina oli sitten vuorossa vielä yks vauvakahvilatutustuminen. Menin eerikinkadulla olevaan nuortentaloon (se on kai tuomiokirkon tai mikaelinseurakunnan vauvakahvila?) Se oli ihan kiva kans, mutta oleskelutilat oli hieman nihkeät, kauhea kakofonia koko ajan päällä ku siellä oli varmaankin 15-20 äitiä lapsensa kanssa ja TAAS yks isä lapsensa kanssa mun lisäksi. Mut ilmainen kahvi ja piparia riitti.. yks juttu mua jäi vaivaamaan: Se isä oli semmonen aikamoinen hölö (niinku mä) puhui suht luontevasti naisten kanssa siellä (niinku mä) mut tuntu että se vältteli hieman mun kanssa juttelemista? kyllä se jotkut perusläpät heitti mut siirtyi aika äkkiä naisten kanssa jutustelemaan. Veinkö hänen paikkansa kukkona kanojen seassa? No oli miten oli, mutta tuntui siltä että se ei halunnut jutella kauheasti mun kanssa.. ja se kaveri ei ollut ujo tai sosiaalisesti rajoittunut tms. No ihan sama, kyllä mulla riitti juttuseuraa siellä ihan kivasti muutenkin. Toisin kun tossa mikaelin muskarissa oleva äijä oli jotenkin helpottunut "iiiiihanaa täällä on toinen mies kans" ja tuolla heidekenissä oli kans sosiaalinen se mies.

Voi olla, että noi aktiviteetit riittää mulle aika suht hyvin :) Kotona en pysty kyllä palloilemaan koko päivää, pää rupeaa hajoamaan.

Joo ei kai tässä sen kummempaa..

Tosi kyseessä!

Tosiaan eilen alkoi mun virallinen hoitovapaa ja täytyy myöntää kun heräiltiin tyttären kanssa siinä 07.30 että pieni jännitys oli ilmassa "mitähän tästä tulee" joo, kyllähän mä tiedän olen lähihoitaja plaa plaa, olen suht hyvä lapsien kanssa ja varmasti pärjään jne jne.. (osittain varmasti aika pitkälti tottakin) mutta täytyy mun myöntää, että tottakai mua hieman jännittää. Mikä siinä oikein jännittää?

Perusarkihan on aika simppeliä, näin se jotenkuten esim eilen meni: Aamulla herätys, aamupesut, vaateiden vaihto, aamupalat, aamupaskat, leikkimistä ja soheltamista koko aamupäivä ja sitten taas syötiin ja päiväunet siinä 12.30 eteenpäin (yli 2 tuntia) päiväunien aikana mulla on sit AH ihanaa "omaa aikaa" yleensä kuuntelen hieman raskaampaa ja synkempää musaa ja olen koneella ja ehkä hiukan siivoilen siinä sivussa, en viitti mitään ultramättöä tyttären kanssa kuunnella ku hengaillaan. Aikahan mulla sillai sujuu aika lepposasti ku mä kuuntelen musiikkia melkein koko ajan tyttären kanssa. Ainut hankaluus tässä aamuhengailussa on että hieman se kutkuttelee ku ei pääse koneelle heti aamusta (vieroitushoito on päällä) ja mullahan ei tosiaan ole älypuhelinta millä näppäillä salaa ku lapsi kääntää selkänsä tai puuhailee jotain muuta. No tää tekee mulle ihan hyvää että pääsen koneelle ekaa kertaa vasta sitten kun tyttö on nukkumassa. Mitä siellä koneella loppupeleissä edes on niin kiinnostavaa? Tärkeintä tässä on se, että olen läsnä tyttären kanssa ja että tyttärellä on rauhallinen ympäristö enkä hypi tossa koneella koko ajan mikä on varmasti aika hermostuttavaa(voiku olen hyvä ihminen).. (saman efektin luo varmasti tupakoiva isä tai äiti ketkä ramppaa ulkona puolen tunnin välein, tai toisaalta hermostuneisuutta ja ramppaamista ei tule jos äiti ja isä vaikka polttaa siinä lapsen kanssa samalla hengaillen, ovat ainakin läsnä, ei se pieni savu mitään haittaa, luo hieman tunnelma) sori, ehkä hieman huonoa läppää, älkää loukkaantuko en mä nyt halua sen enempää jeesustella tän asian kanssa! en jaksa nyt editoida, annan suoltaa kaiken ulos..

Tosiaan ehkä toinen hankala juttu on toi vaatetuspuoli :) ei aina tiedä mitä laittaa päälle (no tärkeintä on että tulee kuitenkin aina vaatteet ettei alasti tarvi olla) No vaimo aina aamusin valkkaa (sulosesti) mulle päivän vaatteet (hyvä niin) Nyt on toisaalta aika helppo pukeutumisen kanssa kun on niin lämmin ettei tarvi armottomia toppavaatteita pitää. Viime yönä taas heräiltiin (ei tapahdu usein) ja aamuherätys 07.15 ja hieman oli isäpappa väsynyt, mutta eipä siinä sen kummempaa, lähdettiin heti aamusta liikenteeseen hoitamaan asioita, autolla tällä kertaa (pyrin käyttään bussia tai käveleen, paljon helpompaa) oon suunnitellut että käyn tyttären kanssa kerran viikossa aina lounaalla jossain (pääosin betelissä) tänään oli se päivä ja siellä meinas hieman hermot kiristyä ku sormisyöminen on kehissä ja kädet heiluu miten sattuu ja ruoka lentää minne sattuu! no tää on ohimenevä aika.. pahempaa odotellessa! ruoka saatiin syötyä onneksi. oma isäukko oli kans mukana (teki onneksi hieman helpommaksi meiningit) Vitsi mitä läppää kirjoittelen? ultimaalisen tylsää? No tämmöstä tää elämä nyt vaan on ja kivaahan tämä on vaikkakin haasteellista mutta onpa ainakin hieman erilaista.. ja kallisarvoista aikaa, olen lapsen isä kuitenkin ja pyrin ottaan siitä kaiken irti. No joo perusjutut heitetty, sitten mielenkiintoisempaan bändidroppailuun: eilisen päivän aamupäiväsoundtrackvinyylit:

The black keys: Attack&Release (tän bändin paras tuotos)

Esther Phillips: With Beck, 1975 (tää levy on aika huono, ehkä 1-2 hyvää piisiä, tän artistin 60 luvun tuotanto ja hieman 70luvun alunkin tuotanto on aika hyvää)

Mike Oldfield: Tubular bells (en ole fani kyllä, mutta tää on ihan kelpo levy, kivoja juttuja paikkapaikoin)

Jesus Christ Superstar (1971, Webber, tää on se soundtrack levy, en muistanut edes kunnolla, että mulla oli tää levy, tiedätteku kaikilla vinyylikeräilijöillä on semmonen "jämäsettipino" jossain nurkassa levyjä, tää oli siellä mun jämäpinossa.. oon kuunnellut tän joskus kauan sitten, tää oli yllättävän hyvä!) zekatkaa "Hosanna" piisi, aika hieno sävellys, synkkä.. http://www.youtube.com/watch?v=OXDmfAB42z0

Tytär meni nukkumaan niin tuli pyöräytettyä Pari kertaa Oranssi pazuzun "Valonielu" ehkä paras raskas levy viime vuonna? Tänään ei aamumusaa keritty kuuntelemaankaan paitsi nyt pyörittelin Terra tenebrosan kaks ekaa läpi.. minkäköhän takia sitä on niin kiva aina puhua musiikista mitä kuuntelee? onko se brassailua? vai haluaa vain jakaa hyvää(monien mielestä huonoa) musaa? voihan se olla niinkin, että musiikki on vaan niin iso osa oma elämää että siitä on kiva puhua..

Joo, ei kai tässä sen kummempaa..

2013/2014

Aina kun uusi vuosi vaihtuu niin pitää fiilistellä miten edellinen vuosi on mennyt? Tavallaan semmonen tilinteon hetki (vaikka ei sitä nyt niin vakavasti tartte miettiä aina) Itellehän selkeästi vuoden paras hetki oli kun oma tytär syntyi ja tietenkin koko hänen ensimmäinen vuotensa tässä maailmassa. Vajaa viikon päästä alkaa toisenlainen vuosi omassa elämässä kun jään tosiaan hoitovapaalle vuodeksi ja vaimo palaa takaisin töihin.

Pelottaako? Jännittääkö? Tottakai, ainakin hieman.. sen näkee miten menee sitten kun rupee arki muodostumaan ja vakiintumaan. Viime vuosi oli musiikkirintamalla suht ok myös, saatiin Jumalan lapset orkesterilta eka demo ulos, tän bändin kans ollaan veivattu noin 2-3 vuotta ja tehty satunnaisia keikkoja mutta todella rauhasssa ja hitaasti edetty ja tää porukkahan on myös ollut mukana Jeesus&Johnny Cash projektissa (projekti mikä alkoi joskus 2008/2009 tietämillä) 3 keikkaa tehtiin ton Cash-porukan kanssa viime vuonna ja hienoa oli! kahdella keikalla oli mukana legendaarinen Eero Raittinen. Callistolla oli viime vuosi ensimmäinen keikaton vuosi sitten 2002? Tehtiin pääosin uusia piisejä ja tunnetusti me ei olla kauhean nopeita piisintekijöitä oltu koskaan ja eikä sekään helpota kun 3/6 bändistä asuu nykyään Helsingin suunnalla, mutta veikkaan että 2014 tulee olemaan ihan kiva vuosi Callistolle. Huhtikuussa lopetin Uhrijuhla-orkesterissa soittamisen koska yksinkertaisesti aika ei vaan riittänyt kolmelle bändille ja jostain oli luovuttava. Oli mukavat 1 1/2 vuotta tossa orkesterissa.

Pitäisköhän mun kertoa mitä mun elämään on lyhykäisyydessään kuulunut viimeiset 33 vuotta? Mähän tunnetusti tykkään olla äänessä ja mut tunnetaan "totuuden torvena" veikkaan, että te ketkä satutte lukemaan tätä blogia niin tunnette mut ja mun taustan, mutta ehkä siellä on joukossa joitain ketkä ei tunne. Turhapa sitä on pidätellä jos sydämessä tuntuu siltä että jotain on sanottava tai tehtävä (kuulostaapa dramaattiselta) oon toisaalta koko elämäni toiminut aika spontaanisti ja kuunnellut sydäntäni ja intuitiotani.

Mähän synnyin joulukuussa- 80 Kokkolassa, keskipohjanmaalla, missä asuin 21-vuotiaaksi kunnes muutin 2002 vuonna Turkuun. Asuttiin vanhempien kanssa aika vaatimattomissa oloissa koivuhaassa (lähiö Kokkolassa) kävin ala-asteen koivuhaassa ja ala-asteelta on semmosia muistoja, että jouduin ekaluokalla johonkin testeihin koska opettaja? ilmeisesti epäili, että mulla on adhd (vuosi oli 1987) muistan kaikki ne johdonpätkät mun päässä ja tuntu kummalta, mutta adhdta ei kai virallisesti diagnosoitu. Olin todella villi poika nuorena (perheen ainut lapsi) koulukiusaamista sain kokea pääosin silmälasien takia, kenellä oli 80-luvulla rillit? ei monella. Meidän perheeseen tuli tv vasta kun olin 10-11 vuotias, kaikki perinteiset piirretyt mä kävin salaa kattomassa naapurissa ja sitten kun vanhemmat tajus sen niin ne osti television.

Vanhemmat tuli uskoon 1980, samana vuonna kun mä synnyin, sitä ennen niiden elämä oli aikamoista, ei siitä sen enempää. 80-luvun seurakunta oli aika tiukka missä porukat kävi (missä myös minä vietin ensimmäiset 21-vuotta elämästäni) vanhempana ymmärrän sen tiukkuuden (esim alkoholin, tupakan yms kiellot) koska seurakunnassa oli aika paljon entisiä alkoholisteja joten ratkeaminen oli aina kulman takana. Tv-kieltoa en oikein tajunnut, ehkä se liittyi jollain tapaa moraaliseikkoihin tms? itse olin perinteinen seurakuntanuori kunnes löysin noin 14 ikäisenä raskaamman musiikin ja onneksi seurakunnassa oli pari muutakin kaveria ketkä rupes diggailemaan raskaampaa musaa. Pitkä tukka oli kasvatettava saman tien, kitara oli saatava (vanhemmat ei meinannut eka ostaa mulle kitaraa koska ei uskonut että olisin jaksanut harjoitella) no olisinko ollut vasta just ja just 15 (ehkä 14) ku sain ekan kitaran ja armoton treenaus alkoi. Seurakunnassa ei aluksi katottu kauhean hyvällä pitkätukkaisia poikia (ehkä me käyttäydyttiinkin hieman provosoivasti) ketkä soitti kirkon kellarissa heviä. Muistan kun yksi seurakuntalainen tuli kuiskaan mun korvaan "sussa asuu poika 7 paholaisen henkeä ku soitat tommosta musiikkia" tai jotain ton suuntaista, mähän vaan naureskelin mielessä "joo joo"

Mulle ei jäännyt kyllä mitään traumoja Kokkolan seurakunta-ajoilta, vaikka vois niin luullakin ehkä. Onneks vanhemmat anto mun vapaasti olla mikä halusin olla ja kuunnella ja soittaa semmosta musiikkia mitä halusin (kaikilla se ei aina ihan näin kivasti ole mennyt) mähän pari ekaa vuotta ku musiikkia rupesin harrastamaan kuuntelin pelkästään Kristillistä heviä, jotenkin mä koin (tai joku sanoi mulle) ettei saa kuunnella "maallisia" bändejä, no rupesin minäkin sitten kahlaan läpi näitä perus metallica juttuja yms.. no ei sen enempää tosta asiasta (oon tainut siitäkin vauhkota joskus) eka bändi perustettiin joskus -95 ja tokaan bändiin liityin vuonna -97 mikä loppui 2000 luvun alussa. Callisto sai alkunsa sitten 2000/2001 taitteessa Kokkolassa. No joo en jaksa ehkä noita bändihommia sen enempää vatvoa..

Olen tosiaan uskovaisen perheen kasvatti ja siten itsestänikin kasvoi Kristitty ja ehkä nuorena noi jutut vaan oli "siinä messissä" mukana ja alle 20kymppisenä olin aika naivikin monien juttujen suhteen, ehkä jopa aika ankarakin ja typerän moralisoiva? mutta kyllä sitä jossain vaiheessa hieman vanhempana rupes funtsiin noitakin asioita paljon enemmän, että mitä on tullut kuultua nuorena, mitkä jutut on oikeesti osa mua ja haluanko edes että ne on osa mua?, vai onko monet jutut lyöty mun päähän ja sokeasti olen uskonut ne? ehkä vuosien varrella olen jättänyt ja karsinut pois tiettyjä juttuja mitä en ole kokenut omakseni, mutta kyllä läpi lyhyen elämäni kuitenkin itelle on suht selkeää aina ollut, että Jumala on ja Hän on luonut mut. Monet asiat (ehkä negatiiviset asiat) Kristinuskossa on ihmisten luomia (huom! oma mielipide vaan) mitkä ei liity millään tavalla siihen perusjuttuun miten mä näen oman uskoni. En halua tässä mitenkään provosoida tms.. mihinkään suuntaan koska mulla on paljon ystäviä ketkä jakaa saman uskon kanssani mutta myös iso joukko ketkä ei jaa uskoani ja meillä kaikilla on kunnioitus toisamme kohtaan (tai ainakin omalta puoleltani on) en halua erotella ihmisiä johonkin eri karsinoihin, ollaan kaikki ihan samanlaisia paskakasoja, tehdään virheitä, mokaillaan, jne jne.. jotenkin sekin on kummallista, että moni luulee, että kun olet uskovainen niin olet täydellinen? not! olet autuaan vapaa kaikista ongelmista, sairauksista, koettelemuksista? not! raamattu on täynnä vajavaisia tyyppejä kenellä on ongelmia ja keitä on potkittu päähän raskaalla kädellä.

Mulle usko tuo pohjan ja "järjen" tälle elämälle, ei se ole mun ongelmia vienyt pois, en ole täydellinen, mokailen ja teen ja sanon typeryyksiä mutta haluan olla ihan samanlainen kuin muutkin, satun vain uskomaan Jumalaan. Usko tuo lohtua itelle monissa tilanteissa. Usko on henkilökohtainen asia ja itse en ole koskaan tykännyt tuputtamisesta ja yltiösaarnaamisesta (vaikka nyt ku luen omaa tekstiä niin siltä se hieman tuntuu?, no antaa mennä tän kerran!) Se on luonnollinen osa mun elämää, toki kyseenalaistan monia juttuja uskossa ja ajattelen omilla aivoillani, ja uskoni horjuu välillä mutta se on vaan inhimillistä. Nyt loppu tajunnanvirta.. no ehkä tähän on hyvä lopettaa? Kunnioitus on semmonen sana mikä on pyörinyt mielessä paljon viime aikoina ja en nyt tässä puhu omalta kantilta "pliis pliis ymmärtäkää mua raukkaa" tyylillä.. me ollaan kaikki erilaisia ja meillä on eri elämänkatsomukset jne.. ja hyvä niin, kunnioitetaan toistemme päätöksiä mitä ollaan tehty, kaikkea ei aina tarvi ymmärtää miks joku on tollai ja tällei jne.. No niin, nyt lopetan.

Pitää hieman pohtia miten ja miltä kantilta tulis heittää läppää tänne tosta hoitovapaavuodesta, no katotaan... ideoita?

Makeuskis80