Aina kun uusi vuosi vaihtuu niin pitää fiilistellä miten edellinen vuosi on mennyt? Tavallaan semmonen tilinteon hetki (vaikka ei sitä nyt niin vakavasti tartte miettiä aina) Itellehän selkeästi vuoden paras hetki oli kun oma tytär syntyi ja tietenkin koko hänen ensimmäinen vuotensa tässä maailmassa. Vajaa viikon päästä alkaa toisenlainen vuosi omassa elämässä kun jään tosiaan hoitovapaalle vuodeksi ja vaimo palaa takaisin töihin.
Pelottaako? Jännittääkö? Tottakai, ainakin hieman.. sen näkee miten menee sitten kun rupee arki muodostumaan ja vakiintumaan. Viime vuosi oli musiikkirintamalla suht ok myös, saatiin Jumalan lapset orkesterilta eka demo ulos, tän bändin kans ollaan veivattu noin 2-3 vuotta ja tehty satunnaisia keikkoja mutta todella rauhasssa ja hitaasti edetty ja tää porukkahan on myös ollut mukana Jeesus&Johnny Cash projektissa (projekti mikä alkoi joskus 2008/2009 tietämillä) 3 keikkaa tehtiin ton Cash-porukan kanssa viime vuonna ja hienoa oli! kahdella keikalla oli mukana legendaarinen Eero Raittinen. Callistolla oli viime vuosi ensimmäinen keikaton vuosi sitten 2002? Tehtiin pääosin uusia piisejä ja tunnetusti me ei olla kauhean nopeita piisintekijöitä oltu koskaan ja eikä sekään helpota kun 3/6 bändistä asuu nykyään Helsingin suunnalla, mutta veikkaan että 2014 tulee olemaan ihan kiva vuosi Callistolle. Huhtikuussa lopetin Uhrijuhla-orkesterissa soittamisen koska yksinkertaisesti aika ei vaan riittänyt kolmelle bändille ja jostain oli luovuttava. Oli mukavat 1 1/2 vuotta tossa orkesterissa.
Pitäisköhän mun kertoa mitä mun elämään on lyhykäisyydessään kuulunut viimeiset 33 vuotta? Mähän tunnetusti tykkään olla äänessä ja mut tunnetaan "totuuden torvena" veikkaan, että te ketkä satutte lukemaan tätä blogia niin tunnette mut ja mun taustan, mutta ehkä siellä on joukossa joitain ketkä ei tunne. Turhapa sitä on pidätellä jos sydämessä tuntuu siltä että jotain on sanottava tai tehtävä (kuulostaapa dramaattiselta) oon toisaalta koko elämäni toiminut aika spontaanisti ja kuunnellut sydäntäni ja intuitiotani.
Mähän synnyin joulukuussa- 80 Kokkolassa, keskipohjanmaalla, missä asuin 21-vuotiaaksi kunnes muutin 2002 vuonna Turkuun. Asuttiin vanhempien kanssa aika vaatimattomissa oloissa koivuhaassa (lähiö Kokkolassa) kävin ala-asteen koivuhaassa ja ala-asteelta on semmosia muistoja, että jouduin ekaluokalla johonkin testeihin koska opettaja? ilmeisesti epäili, että mulla on adhd (vuosi oli 1987) muistan kaikki ne johdonpätkät mun päässä ja tuntu kummalta, mutta adhdta ei kai virallisesti diagnosoitu. Olin todella villi poika nuorena (perheen ainut lapsi) koulukiusaamista sain kokea pääosin silmälasien takia, kenellä oli 80-luvulla rillit? ei monella. Meidän perheeseen tuli tv vasta kun olin 10-11 vuotias, kaikki perinteiset piirretyt mä kävin salaa kattomassa naapurissa ja sitten kun vanhemmat tajus sen niin ne osti television.
Vanhemmat tuli uskoon 1980, samana vuonna kun mä synnyin, sitä ennen niiden elämä oli aikamoista, ei siitä sen enempää. 80-luvun seurakunta oli aika tiukka missä porukat kävi (missä myös minä vietin ensimmäiset 21-vuotta elämästäni) vanhempana ymmärrän sen tiukkuuden (esim alkoholin, tupakan yms kiellot) koska seurakunnassa oli aika paljon entisiä alkoholisteja joten ratkeaminen oli aina kulman takana. Tv-kieltoa en oikein tajunnut, ehkä se liittyi jollain tapaa moraaliseikkoihin tms? itse olin perinteinen seurakuntanuori kunnes löysin noin 14 ikäisenä raskaamman musiikin ja onneksi seurakunnassa oli pari muutakin kaveria ketkä rupes diggailemaan raskaampaa musaa. Pitkä tukka oli kasvatettava saman tien, kitara oli saatava (vanhemmat ei meinannut eka ostaa mulle kitaraa koska ei uskonut että olisin jaksanut harjoitella) no olisinko ollut vasta just ja just 15 (ehkä 14) ku sain ekan kitaran ja armoton treenaus alkoi. Seurakunnassa ei aluksi katottu kauhean hyvällä pitkätukkaisia poikia (ehkä me käyttäydyttiinkin hieman provosoivasti) ketkä soitti kirkon kellarissa heviä. Muistan kun yksi seurakuntalainen tuli kuiskaan mun korvaan "sussa asuu poika 7 paholaisen henkeä ku soitat tommosta musiikkia" tai jotain ton suuntaista, mähän vaan naureskelin mielessä "joo joo"
Mulle ei jäännyt kyllä mitään traumoja Kokkolan seurakunta-ajoilta, vaikka vois niin luullakin ehkä. Onneks vanhemmat anto mun vapaasti olla mikä halusin olla ja kuunnella ja soittaa semmosta musiikkia mitä halusin (kaikilla se ei aina ihan näin kivasti ole mennyt) mähän pari ekaa vuotta ku musiikkia rupesin harrastamaan kuuntelin pelkästään Kristillistä heviä, jotenkin mä koin (tai joku sanoi mulle) ettei saa kuunnella "maallisia" bändejä, no rupesin minäkin sitten kahlaan läpi näitä perus metallica juttuja yms.. no ei sen enempää tosta asiasta (oon tainut siitäkin vauhkota joskus) eka bändi perustettiin joskus -95 ja tokaan bändiin liityin vuonna -97 mikä loppui 2000 luvun alussa. Callisto sai alkunsa sitten 2000/2001 taitteessa Kokkolassa. No joo en jaksa ehkä noita bändihommia sen enempää vatvoa..
Olen tosiaan uskovaisen perheen kasvatti ja siten itsestänikin kasvoi Kristitty ja ehkä nuorena noi jutut vaan oli "siinä messissä" mukana ja alle 20kymppisenä olin aika naivikin monien juttujen suhteen, ehkä jopa aika ankarakin ja typerän moralisoiva? mutta kyllä sitä jossain vaiheessa hieman vanhempana rupes funtsiin noitakin asioita paljon enemmän, että mitä on tullut kuultua nuorena, mitkä jutut on oikeesti osa mua ja haluanko edes että ne on osa mua?, vai onko monet jutut lyöty mun päähän ja sokeasti olen uskonut ne? ehkä vuosien varrella olen jättänyt ja karsinut pois tiettyjä juttuja mitä en ole kokenut omakseni, mutta kyllä läpi lyhyen elämäni kuitenkin itelle on suht selkeää aina ollut, että Jumala on ja Hän on luonut mut. Monet asiat (ehkä negatiiviset asiat) Kristinuskossa on ihmisten luomia (huom! oma mielipide vaan) mitkä ei liity millään tavalla siihen perusjuttuun miten mä näen oman uskoni. En halua tässä mitenkään provosoida tms.. mihinkään suuntaan koska mulla on paljon ystäviä ketkä jakaa saman uskon kanssani mutta myös iso joukko ketkä ei jaa uskoani ja meillä kaikilla on kunnioitus toisamme kohtaan (tai ainakin omalta puoleltani on) en halua erotella ihmisiä johonkin eri karsinoihin, ollaan kaikki ihan samanlaisia paskakasoja, tehdään virheitä, mokaillaan, jne jne.. jotenkin sekin on kummallista, että moni luulee, että kun olet uskovainen niin olet täydellinen? not! olet autuaan vapaa kaikista ongelmista, sairauksista, koettelemuksista? not! raamattu on täynnä vajavaisia tyyppejä kenellä on ongelmia ja keitä on potkittu päähän raskaalla kädellä.
Mulle usko tuo pohjan ja "järjen" tälle elämälle, ei se ole mun ongelmia vienyt pois, en ole täydellinen, mokailen ja teen ja sanon typeryyksiä mutta haluan olla ihan samanlainen kuin muutkin, satun vain uskomaan Jumalaan. Usko tuo lohtua itelle monissa tilanteissa. Usko on henkilökohtainen asia ja itse en ole koskaan tykännyt tuputtamisesta ja yltiösaarnaamisesta (vaikka nyt ku luen omaa tekstiä niin siltä se hieman tuntuu?, no antaa mennä tän kerran!) Se on luonnollinen osa mun elämää, toki kyseenalaistan monia juttuja uskossa ja ajattelen omilla aivoillani, ja uskoni horjuu välillä mutta se on vaan inhimillistä. Nyt loppu tajunnanvirta.. no ehkä tähän on hyvä lopettaa? Kunnioitus on semmonen sana mikä on pyörinyt mielessä paljon viime aikoina ja en nyt tässä puhu omalta kantilta "pliis pliis ymmärtäkää mua raukkaa" tyylillä.. me ollaan kaikki erilaisia ja meillä on eri elämänkatsomukset jne.. ja hyvä niin, kunnioitetaan toistemme päätöksiä mitä ollaan tehty, kaikkea ei aina tarvi ymmärtää miks joku on tollai ja tällei jne.. No niin, nyt lopetan.
Pitää hieman pohtia miten ja miltä kantilta tulis heittää läppää tänne tosta hoitovapaavuodesta, no katotaan... ideoita?
Makeuskis80
Pelottaako? Jännittääkö? Tottakai, ainakin hieman.. sen näkee miten menee sitten kun rupee arki muodostumaan ja vakiintumaan. Viime vuosi oli musiikkirintamalla suht ok myös, saatiin Jumalan lapset orkesterilta eka demo ulos, tän bändin kans ollaan veivattu noin 2-3 vuotta ja tehty satunnaisia keikkoja mutta todella rauhasssa ja hitaasti edetty ja tää porukkahan on myös ollut mukana Jeesus&Johnny Cash projektissa (projekti mikä alkoi joskus 2008/2009 tietämillä) 3 keikkaa tehtiin ton Cash-porukan kanssa viime vuonna ja hienoa oli! kahdella keikalla oli mukana legendaarinen Eero Raittinen. Callistolla oli viime vuosi ensimmäinen keikaton vuosi sitten 2002? Tehtiin pääosin uusia piisejä ja tunnetusti me ei olla kauhean nopeita piisintekijöitä oltu koskaan ja eikä sekään helpota kun 3/6 bändistä asuu nykyään Helsingin suunnalla, mutta veikkaan että 2014 tulee olemaan ihan kiva vuosi Callistolle. Huhtikuussa lopetin Uhrijuhla-orkesterissa soittamisen koska yksinkertaisesti aika ei vaan riittänyt kolmelle bändille ja jostain oli luovuttava. Oli mukavat 1 1/2 vuotta tossa orkesterissa.
Pitäisköhän mun kertoa mitä mun elämään on lyhykäisyydessään kuulunut viimeiset 33 vuotta? Mähän tunnetusti tykkään olla äänessä ja mut tunnetaan "totuuden torvena" veikkaan, että te ketkä satutte lukemaan tätä blogia niin tunnette mut ja mun taustan, mutta ehkä siellä on joukossa joitain ketkä ei tunne. Turhapa sitä on pidätellä jos sydämessä tuntuu siltä että jotain on sanottava tai tehtävä (kuulostaapa dramaattiselta) oon toisaalta koko elämäni toiminut aika spontaanisti ja kuunnellut sydäntäni ja intuitiotani.
Mähän synnyin joulukuussa- 80 Kokkolassa, keskipohjanmaalla, missä asuin 21-vuotiaaksi kunnes muutin 2002 vuonna Turkuun. Asuttiin vanhempien kanssa aika vaatimattomissa oloissa koivuhaassa (lähiö Kokkolassa) kävin ala-asteen koivuhaassa ja ala-asteelta on semmosia muistoja, että jouduin ekaluokalla johonkin testeihin koska opettaja? ilmeisesti epäili, että mulla on adhd (vuosi oli 1987) muistan kaikki ne johdonpätkät mun päässä ja tuntu kummalta, mutta adhdta ei kai virallisesti diagnosoitu. Olin todella villi poika nuorena (perheen ainut lapsi) koulukiusaamista sain kokea pääosin silmälasien takia, kenellä oli 80-luvulla rillit? ei monella. Meidän perheeseen tuli tv vasta kun olin 10-11 vuotias, kaikki perinteiset piirretyt mä kävin salaa kattomassa naapurissa ja sitten kun vanhemmat tajus sen niin ne osti television.
Vanhemmat tuli uskoon 1980, samana vuonna kun mä synnyin, sitä ennen niiden elämä oli aikamoista, ei siitä sen enempää. 80-luvun seurakunta oli aika tiukka missä porukat kävi (missä myös minä vietin ensimmäiset 21-vuotta elämästäni) vanhempana ymmärrän sen tiukkuuden (esim alkoholin, tupakan yms kiellot) koska seurakunnassa oli aika paljon entisiä alkoholisteja joten ratkeaminen oli aina kulman takana. Tv-kieltoa en oikein tajunnut, ehkä se liittyi jollain tapaa moraaliseikkoihin tms? itse olin perinteinen seurakuntanuori kunnes löysin noin 14 ikäisenä raskaamman musiikin ja onneksi seurakunnassa oli pari muutakin kaveria ketkä rupes diggailemaan raskaampaa musaa. Pitkä tukka oli kasvatettava saman tien, kitara oli saatava (vanhemmat ei meinannut eka ostaa mulle kitaraa koska ei uskonut että olisin jaksanut harjoitella) no olisinko ollut vasta just ja just 15 (ehkä 14) ku sain ekan kitaran ja armoton treenaus alkoi. Seurakunnassa ei aluksi katottu kauhean hyvällä pitkätukkaisia poikia (ehkä me käyttäydyttiinkin hieman provosoivasti) ketkä soitti kirkon kellarissa heviä. Muistan kun yksi seurakuntalainen tuli kuiskaan mun korvaan "sussa asuu poika 7 paholaisen henkeä ku soitat tommosta musiikkia" tai jotain ton suuntaista, mähän vaan naureskelin mielessä "joo joo"
Mulle ei jäännyt kyllä mitään traumoja Kokkolan seurakunta-ajoilta, vaikka vois niin luullakin ehkä. Onneks vanhemmat anto mun vapaasti olla mikä halusin olla ja kuunnella ja soittaa semmosta musiikkia mitä halusin (kaikilla se ei aina ihan näin kivasti ole mennyt) mähän pari ekaa vuotta ku musiikkia rupesin harrastamaan kuuntelin pelkästään Kristillistä heviä, jotenkin mä koin (tai joku sanoi mulle) ettei saa kuunnella "maallisia" bändejä, no rupesin minäkin sitten kahlaan läpi näitä perus metallica juttuja yms.. no ei sen enempää tosta asiasta (oon tainut siitäkin vauhkota joskus) eka bändi perustettiin joskus -95 ja tokaan bändiin liityin vuonna -97 mikä loppui 2000 luvun alussa. Callisto sai alkunsa sitten 2000/2001 taitteessa Kokkolassa. No joo en jaksa ehkä noita bändihommia sen enempää vatvoa..
Olen tosiaan uskovaisen perheen kasvatti ja siten itsestänikin kasvoi Kristitty ja ehkä nuorena noi jutut vaan oli "siinä messissä" mukana ja alle 20kymppisenä olin aika naivikin monien juttujen suhteen, ehkä jopa aika ankarakin ja typerän moralisoiva? mutta kyllä sitä jossain vaiheessa hieman vanhempana rupes funtsiin noitakin asioita paljon enemmän, että mitä on tullut kuultua nuorena, mitkä jutut on oikeesti osa mua ja haluanko edes että ne on osa mua?, vai onko monet jutut lyöty mun päähän ja sokeasti olen uskonut ne? ehkä vuosien varrella olen jättänyt ja karsinut pois tiettyjä juttuja mitä en ole kokenut omakseni, mutta kyllä läpi lyhyen elämäni kuitenkin itelle on suht selkeää aina ollut, että Jumala on ja Hän on luonut mut. Monet asiat (ehkä negatiiviset asiat) Kristinuskossa on ihmisten luomia (huom! oma mielipide vaan) mitkä ei liity millään tavalla siihen perusjuttuun miten mä näen oman uskoni. En halua tässä mitenkään provosoida tms.. mihinkään suuntaan koska mulla on paljon ystäviä ketkä jakaa saman uskon kanssani mutta myös iso joukko ketkä ei jaa uskoani ja meillä kaikilla on kunnioitus toisamme kohtaan (tai ainakin omalta puoleltani on) en halua erotella ihmisiä johonkin eri karsinoihin, ollaan kaikki ihan samanlaisia paskakasoja, tehdään virheitä, mokaillaan, jne jne.. jotenkin sekin on kummallista, että moni luulee, että kun olet uskovainen niin olet täydellinen? not! olet autuaan vapaa kaikista ongelmista, sairauksista, koettelemuksista? not! raamattu on täynnä vajavaisia tyyppejä kenellä on ongelmia ja keitä on potkittu päähän raskaalla kädellä.
Mulle usko tuo pohjan ja "järjen" tälle elämälle, ei se ole mun ongelmia vienyt pois, en ole täydellinen, mokailen ja teen ja sanon typeryyksiä mutta haluan olla ihan samanlainen kuin muutkin, satun vain uskomaan Jumalaan. Usko tuo lohtua itelle monissa tilanteissa. Usko on henkilökohtainen asia ja itse en ole koskaan tykännyt tuputtamisesta ja yltiösaarnaamisesta (vaikka nyt ku luen omaa tekstiä niin siltä se hieman tuntuu?, no antaa mennä tän kerran!) Se on luonnollinen osa mun elämää, toki kyseenalaistan monia juttuja uskossa ja ajattelen omilla aivoillani, ja uskoni horjuu välillä mutta se on vaan inhimillistä. Nyt loppu tajunnanvirta.. no ehkä tähän on hyvä lopettaa? Kunnioitus on semmonen sana mikä on pyörinyt mielessä paljon viime aikoina ja en nyt tässä puhu omalta kantilta "pliis pliis ymmärtäkää mua raukkaa" tyylillä.. me ollaan kaikki erilaisia ja meillä on eri elämänkatsomukset jne.. ja hyvä niin, kunnioitetaan toistemme päätöksiä mitä ollaan tehty, kaikkea ei aina tarvi ymmärtää miks joku on tollai ja tällei jne.. No niin, nyt lopetan.
Pitää hieman pohtia miten ja miltä kantilta tulis heittää läppää tänne tosta hoitovapaavuodesta, no katotaan... ideoita?
Makeuskis80
Aito kirjoitus asiasta. En ole mikään elämän asiantuntija ja sen enempää yrittämättä myöskään omaa maailmankuvaa toitottaa, mietin tuota uskovaisuutta. Sehän on henkilökohtainen asia, mutta niin kuin itsellänikin prosessit lähti käyntiin oikeastaan vasta sitten kun rupesin analyyttisesti ajattelemaan millaiset asiat ovat itsensä kanssa ristiriidattomia. Ateismi pyrkii osoittamaan uskon ja uskonnon ristiriitaisen olemuksen. Kristinuskossa monesti käydään mielen syviin rakenteisiin ja rakennetaan todellisuutta kohtaamattomuudelle, tuudittautumiselle vanhaan. Se mihin minut oli kasvatettu ei välttämättä ole kaikiltaan puoliltaan juuri sitä oikeaa ja sitä mihin pitäisi uskoa. Nykyinen maailma menee menojaan, ja harvat traditiot pysyvät todella siinä mukana ja ovat uskottavia rakentamaan siinä uutta. Sekularisoitunut usko on emootioiden fiilistelyä ja maisemaa, jossa sisältö kumpuaa jostain ihmisyydestä yleensä, ei enää kristinuskon syvästäkään rakenteesta. Tässä ehkä kritiikin paikka, hienoa että tunnustat uskoasi, ja minäkin ajattelen että ihmiset saavat uskoa, kuitenkin odottaisin myös kritiikkiä ja analyysiä siitä mitä mennyt kasvatus on jäänyt uupumaan tai mihin se ei ole vastannut. Ja mitä nykyinen sisältö jota tuotat, mistä se todellisuudessa lähtee, emootioista, sosiaalisesta yhteenkuuluvaisuudesta vai jostain loogisesta metafysiikasta (kristinusko, sori vaikea sana=) mitä koet todeksi? Muusikon on jatkuvasti hylättävä vanha, miten pystyt siihen, vaikka pidät kasvatuksesta saatua jumalakäsitystä totena? Sori, olen kovin eritavalla ajatteleva, enkä usko että kaikkesta voidaan ihan ymmärtää toisiaame. Mutta kiitos tästä.
VastaaPoistaMun kirjoitukset on tajunnanvirtaa, tunnetta ja en analysoi sen kummemmin mitä kirjoitan. Kirjoitat niin hienosti etten pysty vastaamaan samalla tyylillä näin kirjoituksen muodossa (voidaan jutella livenä lisää joskus) Ehkä mun usko on fiilistelyä ja maisemaa? mutta se on paljon muutakin, mutta koen sen oikeaksi. Kyllä sä sen tiedät, että uskomista ei voi vaan yksinkertaisesti selittää järjellä kun kaikki järkevät jutut on käyty läpi. Usko on uskoa. Jos olen tasapainossa mieleni kanssa ja mua ei ahdista ja vaikka en ymmärrä läheskään kaikkia juttuja uskossa mutta se ei häiritse mun mieltä niin eikös kaikki ole ihan ok? :) jos uskominen sattuisi vaikka olemaan satua niin en mä ole menettänyt mitään kun olen uskonut siihen, tai niin mä sen koen. Mutta mä uskon ja that`s it. Kritisoida saa toki, mutta annetaan kaikkien kukkien kukkia ja koitetaan ymmärtää toisiamme vaikka ei aina ymmärretäkään, sekin on ihan ok. Itse muusikkona käytän paljon sitä vanhaa, hyväksi havaittua ja opittua, mutta kuorrutan uudet piisit uusilla ideoilla mitkä tuovat fressiä näkökulmaa piiseihin, ja uusiutua pitää (musiikissa) ja uskossakin toki, kritisoida saa ja pitääkin, mut miks hajottaa hyväksi havaittua kalliota?
VastaaPoistaMinusta Myllis toi hyvin esiin kirkon ja uskon "ristiriidan", jonka juuri nuoret kokevat voimakkaasti: esim. hevin soitto on syntiä. Kirkko ja yhteisö keksii helposti kahlitsevia traditioita, jotka peittävät varsinaisen asian alleen. Lopulta päädytään aina siihen, että usko on henkilökohtaista vaikkakin myös yhteisöllistä. Jos kaikki ihmiset olisivat toisen kunnioituksessaan vähintään Mylliksen tasolla, maailma olisi parempi paikka.
VastaaPoistaKiitos Kalle palautteesta!
VastaaPoista